Simo Salmisen elämäkerta sai Mikko Töyssyn mietteliääksi: "Mitä hän sisimmässään itse olisi halunnut?"
Näyttelijä Mikko Töyssy näyttelee viihdetaiteilija Simo Salmista elokuvassa Spede.
Pertti ”Spede” Pasasen elämästä ja urasta 1960–70-luvuilla kertova elokuva Spede saa ensi-iltansa 29. syyskuuta. Pääosaa esittää Riku Nieminen, Vesa-Matti Loirin roolissa nähdään Aku Sipola ja Simo Salmisena näyttelijä Mikko Töyssy.
Töyssy kertoi MTV Uutisille, että oli mielenkiintoista sukeltaa Salmisen henkilöhistoriaan ja miettiä, mitä asioita siellä on ollut. Hän luki rooliaan varten Salmisesta kertovan elämäkerran Se se vaan on sillä lailla. Salminen kuoli syyskuussa vuonna 2015.
– Kyllähän siellä (kirjassa) tuotiin aika vahvasti esille se tosiasia, että kaikki kävi aina Simolle. En sano, että hän oli joo joo -mies, mutta siinä tulee lukijalle vähän sellainen tunne, että mitä hän sisimmässään itse olisi halunnut. Ehkä hän ei itsekään uskaltanut esittää niitä kysymyksiä itselleen, Töyssy kertoi MTV Uutisille Spede-elokuvan mediatilaisuudessa.
Elokuvaa kuvattiin Suomen lisäksi myös kolme viikkoa Liettuassa. Kokemus oli hieno, mutta raskas.
– Yleensä kuvausaikataulu puristetaan aika tiiviiksi, niin siinä lepo oli kyllä oikeasti lepoa. Siinä ei 80-luvun tuulahduksia ihan hirveästi näyttelijäntyön ulkopuolisessa elämässä näkynyt. Mutta hyvä niin. Käytiin me sitten jätkien kanssa frisbeegolfia heittämässä. Oli hieno nähdä siihen aikaan sopivia rakennuksia, joiden sisätilat ovat säilyneet siltä ajalta. Se oli aika aavemaistakin välillä.
Töyssy ei ole ollut Salmisen läheisten kanssa tekemisessä elokuvan tiimoilta, mutta joitakin Salmisen kanssa töitä tehneitä henkilöitä hän jututti.
– Sitä samaa siellä allekirjoitettiin, että hän oli aina ystävällinen ja koskaan ei kenelläkään ollut hänestä pahaa sanottavaa, Töyssy kertoi.
Katso videolta, mikä Simo Salmisen käyttäytymisessä yllätti Mikko Töyssyn.
Uusimmat
-
23:18
NHL-hankinta tiskiin: Colorado Avalanche saa uuden suomalaispelaajan
-
23:01
Pikkuhuuhkajille karvas takaisku EM-karsinnassa – päätöskierroksella huimat panokset
-
22:48
Scholz vakuutti Zelenskyille Saksan tukevan Ukrainaa – yksi toive ei kuitenkaan toteutunut
-
22:45
Rallin mestaruustaisteluun uusi käänne – FIA puuttui yllättäen peliin
-
22:40
Nyt meni tunteisiin! Härski temppu tuotti pelirangaistuksen SM-liigssa – Sport-fanien raivoisa reaktio tallentui kuviin
-
22:14
Lentokoneessa syttyi tulipalo Tukholman Arlandassa
-
22:12
Yksi yhteistyö pian päätökseensä SM-liigassa? Umpeutuminen edessä
-
22:05
Kiekko-Espoo ohitti Tapparan, kriisiseuralle taas tappio – näin perjantain SM-liigakierros eteni
-
22:05
Huippumalli Emily Ratajkowski julkaisee yhteiskuvia poikansa kanssa – yksi otoksista herätti kohun
-
22:02
Halli hiljeni täysin Espoossa – Tappara-tähti kärvisteli tuskissaan
-
21:42
Aleksander Barkovin loukkaantumisesta kerrottiin uutta tietoa
-
21:30
Panssarijääkäri pohti naispuolisen esihenkilönsä raiskaamista sotatilanteessa – oikeus piti naisvihamielisenä
-
21:20
Osallistujien armoton kilpailuvietti yllättää Amazing Race -ohjelmassa – Töllötuomarit ihmeissään
-
21:19
Tukkapölly SM-liigassa – "Ensimmäinen kerta näissä peleissä, joissa olen saanut kunnian"
-
21:03
Katu katosi auton alta – lapsi ja auto putosivat valtavaan kuoppaan
-
21:00
Camilla Richardssonin valmennuskuviot uusiksi – Euroopan mestari siirtyy sivuun
-
20:56
Näin maailma reagoi Israelin tulitettua YK-rauhanturvaajien asemia – tuomittu EU:sta Venäjälle ja Kiinaan
-
20:13
Tapparan takaiskumaalissa sattui harvinaisuus – Karri Kivi ihmettelee
-
20:05
Nuori snookertähti piti maailmanlistan ykköstä pilkkanaan – maksimibreikki kirsikaksi kakun päälle: "Tuon paremmin ei voi pelata"
-
20:03
Kaikkea hammashoitoa ei saa julkiselta – tässä tilanteessa yksityinen on ainoa mahdollisuus
-
Lataa lisää