Mainos

Seitsemän suurta kaupunkia kertoo: Näin paljon lääkäriaikoja ihmiset jättävät perumatta

Peruuttamattomien lääkäriaikojen kustannukset rasittavat kuntien taloutta ja lisäävät jonoja. STT:n kyselyn perusteella suurista kaupungeista paras tilanne on Kouvolassa.

STT kysyi kymmeneltä suurimmalta kunnalta perusterveydenhuollon peruuttamattomien lääkäriaikojen määrää ja arvioituja kustannuksia vuodelta 2016. Kyselyyn vastasivat Helsinki, Vantaa, Lahti, Kuopio, Oulu, Tampere ja Kouvola.

Kunnat kertoivat käyttämättömät terveyskeskuslääkäri-, hammaslääkäri-, äitiys- ja lastenneuvolalääkäriajat. Osa kunnista kertoi erikseen myös koululais- ja opiskelijaterveyden käyttämättömät ajat.

– Kuopiossa terveyskeskuksissa peruuttamattomia lääkäriaikoja oli noin 2,7 prosenttia kaikista varatuista ajoista. Käyttämättömistä ajoista arvioidaan kertyneen noin 67 000 euron kustannukset.

– Oulussa perusterveydenhuollossa jäi kaikkiaan käyttämättä noin 2,6 prosenttia kaikista lääkäriajoista. Eniten aikoja jäi käyttämättä avomielenterveys- ja päihdepalveluissa. Oulu ei arvioinut kustannusten määrää.

– Vähiten lääkäriaikoja jätettiin perumatta Kouvolassa, missä peruttamattomia aikoja oli 1,9 prosenttia kaikista ajoista. Kouvola ei arvioinut kertyneitä kustannuksia.

– Tampereella perusterveydenhuollon lääkäriajoista jätettiin käyttämättä 2,1 prosenttia. Kustannuksia ei arvioitu, mutta peruuttamatta jääneiden aikojen kerrottiin olevan ongelmallisia, koska vastaanotoille on jonoja.

– Lahdessa jätettiin perumatta yli 1100 lääkärinaikaa. Varattujen aikojen kokonaismäärää ei kerrottu, eikä kustannuksia arvioitu.

– Vantaalla jätettiin käyttämättä 3296 terveyskeskuslääkärin aikaa. Aikojen kokonaismäärää ei kerrottu. Äitiys- ja lastenneuvoloissa lääkäriaikoja jätettiin käyttämättä 5,4 prosenttia. Hammaslääkäriajoista jäi käyttämättä 3,2 prosenttia. Kustannuksia arvioidaan tulleen kaikkiaan 1,2 miljoonan euron edestä.

– Helsingissä jäi käyttämättä noin 2 prosenttia neuvolalääkärille varatuista ajoista ja terveysasemalääkärille varatuista noin 1,5 prosenttia. Kustannuksia arvioidaan kertyneen noin puolen miljoonan euron edestä.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.