SDP:n Laitinen: Päivärahan korotus pääomatuloja saavilta

SDP:n puoluesihteeri Kari Laitinen esittää, että työttömyysturvan peruspäivärahaan luvattu korotus rahoitettaisiin leikkaamalla pääomatuloja saavien etuuksia.

Laitinen sanoi tänään Oulussa, että pääomatulot eivät nykyisin vaikuta kaikilta osin tulonsiirtoihin ja palveluihin kuten esimerkiksi verraten pienet työeläkkeet.
-Tällainen pääomatulon nauttijoiden etuuden poistaminen voisi olla eräs säästökohde, Laitinen sanoi.

Laitinen torjui valtiovarainministeri Sauli Niinistön (kok.) ehdotuksen, että tarvittavat rahat otettaisiin muiden työttömien korvauksista.

Laitisella oli muutakin moittimista Niinistöstä. Hän sanoi, että tämä pyrkii tiukan menotalouden varjolla luomaan kuvaa, että työttömyys on hallituksessa muiden kuin kokoomuksen huoli.
-Tällainen peli ei vetele, jos aiotaan toimia yhteisvastuun hallituksessa, kuten hallituskauden alussa sovittiin, Laitinen viestitti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat