Scottie Pippen latoi sensaatiomaisen väitteen – ryöpytti Michael Jordania ja syytti valmentajalegendaa rasistiksi

Koripallon 1990-luvun suurimpiin tähtiin lukeutunut Scottie Pippen pelasi vuosikausia Chicago Bullsissa, jossa hän juhli kuutta mestaruutta päävalmentaja Phil Jacksonin alaisuudessa.

Supertähti Michael Jordanin luotettavana aisaparina tunnettu Pippen ei maineestaan huolimatta ole nöyristelijä, mikä kävi hyvin ilmi taannoisessa Chicago Bullsista kertovassa dokumentissa Last Dancessa.

Nyt omaa versiotaan Bullsin 1990-luvun dynastian tapahtumista esiin tuova Pippen syytti entistä valmentajaansa Phil Jacksonia rasistiksi.

Haastatteluohjelma Dan Patrick Show’ssa vieraana ollut Pippen palasi kohauttavaan hetkeen itäisen konferenssin finaaleissa vuonna 1994, jolloin Jackson määräsi ratkaisuheiton pelattavaksi Toni Kukocin käsiin.

Tuolloin Jacksonin ratkaisusta suivaantunut Pippen ei halunnut mennä kentälle ottelun loppuhetkillä lainkaan. Pippenin mukaan Kukoc valikoitui ratkaisijaksi, koska oli valkoihoinen.

– Jos sanot sen olleen ihonväriin perustuva päätös, se on sama kuin sanoisit Philiä rasistiksi, ohjelman juontaja Dan Patrick esitti.

– Se ei ole minulle mikään ongelma, Pippen vastasi.

– Onko tai oliko Phil sitten mielestäsi (rasisti)? Patrick jatkoi.

– Kyllä vain, Pippen vastasi ja jatkoi:

– Miksi Toni, joka oli tulokas, saisi viime sekunnin heiton, ja minut laitetaan sivuun? Sitä tarkoitan rasistiseksi.

Patrickin mukaan voittoheiton upottaneen Kukocin suosiminen ei riitä leimaamaan Jacksonia rasistiksi.

– Se on sinun tapasi nähdä asia, minulla on omani. Olin pukukopissa ja harjoituksissa hänen kanssaan. Sinä katsota asiaa kauempaa, Pippen kontrasi.

Pippen ilmaisi myös kantansa Michael Jordanista, joka piti välivuoden NBA:sta kaudella 1993–1994 pelatakseen baseballia.

– Se oli iso päätös ja se oli itsekäs päätös, mutta sellainen Michael Jordan oikeastaan oli, Pippen totesi.

– Hän oli kaveri, joka uskoi pystyvänsä tekemään mitä tahansa yksinään.

Pippen ja Jordan voittivat kuusi NBA:n mestaruutta yhdessä Chicago Bullsin riveissä. Jackson oli koko dynastian ajan Bullsin peräsimessä.

Lue myös:

    Uusimmat