Satojentuhansien eurojen potti: kolme SM-liigaseuraa sai tukipaketin valtiolta

2:59
SM-liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen kommentoi seurojen karuja talousnäkymiä 20. tammikuuta.

Jääkiekon SM-liigan Rauman Lukko, turkulainen TPS ja Porin Ässät saivat keskiviikkona tiedon valtion niille jakamista kustannustuista. 

Ässät sai kustannustuen toisen kierroksen haussa 155 376,78 euroa, TPS:n potti oli 103 471,10 euroa ja Lukon 96 015,65 euroa. Kolmen seuran kokonaissumma oli reilut 354 000 euroa. 

Tukien taustalla ovat koronapandemian aiheuttamat talousvaikeudet. Myönnetty tukisumma suhteutuu seuran tulonmenetyksiin viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon 1.6.-31.10. verrattuna.

Yrityksen liikevaihdon on pitänyt pudota tarkastelujaksolla vähintään 30 prosenttia, jotta tukea on mahdollista saada. Tukisumma voi olla maksimissaan 500 000 euroa. 

Kärpät on ainoa liigaseura, joka ei ole hakenut kustannustuki 2:sta. Oululaisseuran osalta hakutilanne on hankala, sillä samaan Oulun Kärpät -konserniin kuuluvat myös tapahtumaliiketoimintaa harjoittava Qstock Oy ja työvoimavuokrausta harjoittava Työtahti Oy.  

Kustannustuen toisen kierroksen haku on käynnissä vielä helmikuun loppuun saakka. 

Elinkeinoministeri Mika Lintilä kertoi MTV Urheilulle viikko sitten, että kustannustuen kolmas kierros on jo suunnitteilla. Vertailujaksoksi kolmannelle kierrokselle on suunniteltu ajanjaksoa marraskuusta tammikuun loppuun. Hakuaika käynnistyisi maaliskuun lopulla.

Jää nähtäväksi saavatko SM-liigaseurat tarpeeksi apua kustannustuesta, sillä liigan puheenjohtaja Heikki Hiltunen on puhunut jopa 15 miljoonan euron akuutista tarpeesta. Tämä vaatisi valtion suoraa tukea, mitä ei ole ministeriöiden linjausten perusteella tulossa.  

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja