Uusi junayhteys Oulusta Haaparantaan aukesi tänään.
Tänään avattiin uusi matkustajajunayhteys Suomesta Ruotsiin. Reitti kulkee Oulusta Kemin ja Tornion kautta Ruotsin Haaparantaan. Junamatka kestää noin tunnin ja 40 minuuttia.
MTV Uutiset oli ylittämässä maita yhdistävän rautatiesillan ensimmäisen junavuoron kyydissä.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne kertoo yhteyden olevan hyvin tärkeä.
– Ei ole sellaista mahdollisuutta, että me olemme se pussin perä, että olemme yksin täällä ja koko muu Eurooppa on toisella raideleveydellä, Ranne sanoo.
Tornion kaupunginjohtaja Jukka Kujala iloitsee, että raideyhteys lisää saavutettavuutta niin Torniossa kuin Haaparannassakin. Tornion ja Haaparannan välillä on aiemmin ollut henkilöjunayhteys lähes 40 vuotta sitten.
– Tämä palauttaa Tornion kartalle ja junayhteyksien ääreen. Me emme ole päätepiste suomalaiselle junaliikenteelle, vaan kauttakulkuyhteys muualle Eurooppaan ja Ruotsiin.
Matkailijat kiinnostuneita
Kujalan mukaan uusi junayhteys tulee palvelemaan monia Perämeren alueen toimijoita, kuten opiskelijoita ja yrityksiä.


