Sanna Marin sai YK:ssa raikuvat aplodit – ”Hän on jo legenda”

5:12
Sanna Marin ja liittokansleri Angela Merkel tapasivat Berliinissä.

Yhdysvalloissa vieraileva pääministeri Sanna Marin (sd.) sai perjantaina lämpimän vastaanoton YK:n päämajassa New Yorkissa.

Yleiskokous antoi raikuvat aplodit, kun Marin puhui YK:n kansainvälisessä naistenpäivän tapahtumassa.

– Hän on jo legenda, maailman nuorin naispääministeri, tilaisuuden juontaja Sade Baderinwa esitteli Marinin.

Marin kiinnitti puheensa alussa huomiota siihen, kuinka YK:ssakin useimmiten kuullaan miesten ääntä.

– Maailmassa on vain 21 naispuolista valtiojohtajaa, vaikka YK:hon kuuluu 193 maata ja yli puolet maailman ihmisistä on naisia, Marin sanoi.

Marin toi puheessaan esille Suomen saavutuksia tasa-arvon saralla, kuten naisille varhain annetut poliittiset oikeudet sekä lasten päivähoidon. Samalla pääministeri kuitenkin muistutti, ettei sukupuolten tasa-arvoa ole saavutettu vielä missään maassa. Suomen ongelmista hän nosti esiin erityisesti työelämän epätasa-arvon sekä naisiin ja tyttöihin kohdistuvan väkivallan.

– On tärkeää saada enemmän naisia korkeisiin poliittisiin virkoihin. Ilman roolimalleja en seisoisi edessänne tänään, Marin sanoi.

Kokoontumista varjosti pelko koronaviruksesta. Varotoimena viruksen leviämistä vastaan YK joutui rajoittamaan tapahtuman osallistujamäärää.

Myöhemmin Marin tapaa YK:n pääsihteerin Antonio Guterresin. Kahdenvälisen tapaamisen keskustelunaiheita ovat muun muassa globaalit toimet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, tasa-arvo ja Suomen rooli YK:ssa.
Lisäksi Marin tapaa suomalaisia opiskelijoita Columbian yliopistossa ja pitää avoimen luennon.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja