Sampo Pankin ja Tapiola Pankin rahaliikenteessä viivästyksiä

Osa Sampo Pankin välittämistä rahoista ei ole ilmestynyt tänään ajallaan muiden pankkien tileille. Tapiola Pankin toimitusjohtajan Harri Lauslahden mukaan yli 8000 tilitapahtumaa viivästyi aamulla Sampo Pankin toimittamien virheellisten aineistojen takia, jonka takia rahat eivät kirjautuneet automaattisesti tileille.

Ongelma saatiin korjattua päivän kuluessa.

- Pankkien välisessä liikenteessä on ollut ongelmia useana päivänä, mutta ei koko ajan. Sampo Pankista on tullut meille vajavaista aineistoa tai sitä ei ole tullut lainkaan. Vaikka ongelma ei ole meidän syymme, tämä on kiusallista, Lauslahti sanoo.

Myöhästyneiden rahojen joukossa oli etenkin palkkoja. Myöskään kaikki Kelan etuudet eivät näkyneet normaaliin tapaan tileillä.

Sampo Pankin viestintäjohtajan Hannu Vuolan mukaan palkka-aineistojen mahdollinen myöhästyminen oli tiedossa, ja asiasta oli tiedotettu muille pankeille.

- Minulla ei ole tiedossa yhtään tapausta, jossa palkka ei ehtisi tilille palkkapäivän aikana, Vuola sanoo.

OP-Pohjolan maksuliikennepalvelujen osastopäällikön Anne-Mari Tyrkön mukaan Sampo Pankin rahaliikenteessä on ollut jonkin verran ongelmia, mutta maanantaina kaikki sujui normaalisti.

"Yksittäisiä puutteita"

Sampo Pankki otti pääsiäisen aikana käyttöön tanskalaisemo Danske Bankin tietojärjestelmät. Pitkin viime viikkoa ilmeni erilaisia muun muassa verkkopankkiin ja pankkikortteihin liittyviä ongelmia.

Tietojärjestelmämuutoksen aiheuttamat ongelmat jatkuvat Vuolan mukaan edelleen osassa pankkitoimintoja. Häiriöitä on Vuolan mukaan esimerkiksi verkkopankissa maksamisessa ja sinne kirjautumisessa.

Hän ei halua arvioida, milloin kaikki pankin järjestelmät toimivat jälleen normaalisti.

Viikonloppuna Sampo Pankki käsitteli tuhansien yritysasiakkaiden tilitapahtumat uudestaan, sillä monet yritykset eivät viime viikolla saaneet käyttöönsä tietoja omista laskuistaan tai asiakkaiden suorituksista.

- Yritysten elektroniset tiliotteet ajettiin viikonloppuna uudelleen pääosin onnistuneesti, mutta sisällöissä on yhä yksittäisiä puutteita. Tiliotteet olivat myöhässä koko viime viikon, ja se vaikuttaa edelleen asiakasyritystemme maksuliikenteeseen, Vuola kertoo.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat