Mainos

Sammon ekonomistit luottavat kotimaiseen kuluttajaan

Suomen vienti kärsii maailmantalouden heikosta tilasta, mutta yksityinen kulutus näyttää säilyvän melko vakaana, arvioivat Sammon ekonomistit tänään julkaisemassaan talouskatsauksessa. Sampo alensi katsauksessaan Suomen tämän vuoden kokonaistuotannon kasvun 2,2 prosenttiin aiemmasta 2,7:stä. Ensi vuodelle Sampo arvioi 2,8 prosentin kasvua.

Tämän vuoden kuluttajahintojen nousuvauhdiksi Sampo arvioi 1,8 prosenttia ja työttömyysasteeksi 9,3 prosenttia. Sammon mukaan yritysten investointiaikomukset samoin kuin uuden henkilökunnan palkkaamiseen liittyvät aikomukset pysyvät tänä vuonna vähäisinä. Sammossa uskotaan, että tulevan hallituksen tavoitetta työllisyyden parantamiseksi on vaikea saavuttaa ainakaan hallituskauden ensimmäisinä vuosina. Sitä vastoin maailmantalouden toipuessa Suomen kasvunäkymät ovat hyvät, sillä kotimaisia rajoitteita kysynnän kasvulle ei ole.

Sammossa nähdään maailmantalouden uhkana öljyn korkea hinta, joka on haurastuttanut maailmantalouden kasvupohjaa. Niin ikään ekonomistit ovat huolissaan kotitalouksien luottamuksen horjumisesta sekä Yhdysvalloissa että Euroopan unionissa. -Talouden kannalta keskeinen yksityisen kulutuksen kasvu uhkaa vaimentua, kun sekä mahdollisuudet että ehkä myös halukkuus kuluttaa heikkenevät, ekonomistit kirjoittavat.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.