Yksi kaikkien aikojen kovimmista suomalaisfutareista päättää sunnuntaina uransa tärkeimmäin aikakauden. Historiallisia hetkiä koetaan, kun Sami Hyypiä pelaa viimeisen ottelunsa Liverpoolin paidassa joukkueen kotikentällä Anfield Roadilla.
Viihdeuutiset kokosi jäähyväisten kunniaksi kuvakoosteen keskuspuolustajan uran varrelta.
Vuonna 1995 Hyypiä oli vielä siloposkinen peluri. 24-vuotias Stan Laurel -lookalike pelasi Suomen huipulla ja päätti kautensa Suomen Cupin voittoon Myllykosken Pallon riveissä.
Vuonna 1999 Hyypiän taidot oli jo huomattu Liverpoolissa. Hänet myytiin hollantilaisesta Willem II:sta Valioliigaan 2,6 miljoonalla punnalla. Hyypiä on kertonut olleensa lapsesta saakka Liverpoolin fani.
Vuonna 2001 kaksi suomalaislegendaa pelasi samassa huippuseurassa, kun Jari Litmanenkin puki Liverpoolin paidan ylleen. Litmanen ei joukkueessa kovin pitkään pelannut, kun loukkaantumiset veivät miehestä parhaimman terän.
Hyypiän arvostuksesta joukkueen sisällä kertoo erittäin paljon se, että hänet nimittettiin joukkueen kapteeniksi.
Vuonna 2005 Hyypiä saavutti uransa tärkeimmän voiton, kun Liverpool voitti Mestarien Liigan.
Kymmenen menestyksekästä vuotta Liverpoolissa on sunnuntain jälkeen takana, mutta Hyypiän ura jatkuu huipulla. Hän siirtyy kesälä saksalaisen Leverkusenin riveihin. Joukkueesta on povattu lähivuosien menestysryhmää. Suomessa Voikkaan mies nähdään kesällä pelattavissa MM-karsinnoissa, kun Huuhkajat kohtaa Liechtensteinin ja Venäjän Olympiastadionilla.
Lue myös: Seuraa vaihtavaa Hyypiää ylistetään: Liverpool menettää legendan
(MTV3)