Ken Ojalan onnettomuus Salatut elämät -sarjassa sai aikaan poikkeuksellisen reaktion faneissa.
Vuonna 2005 Salatut elämät aiheutti katsojissa reaktion, jota on harvoin nähty. Kohua aiheuttaneessa jaksossa Kenneth "Kentsu" Ojala rynnisti tien yli ja jäi raitiovaunun alle.
Kohtauksen syntyyn ja sen aiheuttamiin reaktioihin pureudutaan uudessa Asian Ytimessä.doc -dokumentissa. Salkkarit-ohjaaja Kimmo Mäkinen kertoo dokumentissa olleensa apulaisohjaajana kyseisessä jaksossa.
– Oltiin varattu meille ihan oma ratikka, koska siihen menee kuitenkin aikaa. Ja joudumme tekemään sellaisella alueella, missä muita vähemmän liikennettä on. Eli voidaan ajattaa ratikkaa eteen ja taaksepäin radiopuhelimella. Eli ratikka on meidän kontrollissa, hän kertaa.
Myös Kentsua näytellyt Aleksi Sariola muistaa kohtauksen hyvin. Hänen mukaansa kuvaukset olivat taidokkaasti mietitty ja toteutettu.
– Se oli iso kohtaus. Oli juoksemista ja ihan sellaista koreografista pientä liikettä. Ohjaaja lisäsi omia mausteita sinne siinä hetkessä. Bongasi, että mitä jos Kentsu ja Elina bongaisi taivaalta lintuja, jotka on ehkä vähän pahaenteisiä, jotka antaa etiäistä siitä, että jotain pahaa on tulossa, Sariola paljastaa.
– Kohtaus on ollut niin voimakas, että monelle on jäänyt olo, että Kentsuhan kuoli ratikan alle.
Mäkinenkin muistelee, että kohtaus sai aikaan täysin poikkeuksellisen reaktion.
– Ihmiset toivat kukkia onnettomuuspaikalle. Suomessa ei hirveästi nähdä, että tv-sarja tai elokuva aiheuttaa niin ison reaktion, että tullaan muistelemaan häntä sinne, hän pohtii

