Salkkarit jättänyt Anneli Ranta roolihahmonsa paluusta: Ei mahdotonta

Salkkarit viime syksynä jättänyt Anneli Ranta ikävöi kollegojaan. Näyttelijä nähdään tänä kesänä kesäteatterissa. 

Salatuissa elämissä kahdeksan vuoden ajan näytellyt Anneli Ranta tunnetaan roolistaan Helena Kuulana. Viime syksynä sarjan jättänyt näyttelijä yhdistetään yhä usein roolihahmoonsa. 

Helena Kuula poistui Pihlajakadulta dramaattisten tapahtumien siivittämänä, kun hän ampui Aki Nikkistä rintaan ja pakeni poliiseja Espanjaan. 

Ranta kertoo ikävöivänsä silloin tällöin kollegojaan, mutta itse työtä hänellä ei ole ikävä. 

– Tottakai kollegoja on ikävä. En olisi varmasti lähtenyt sarjasta, jos minua ei olisi käsikirjoitettu ulos. Nyt olen kuitenkin kiitollinen siitä, että olen päässyt tekemään muita juttuja. Olen muun muassa mukana Viikinsaaren kesäteatterissa Tampereella, matkustelen ja käsikirjoitan parhaillaan myös musikaalia, Ranta kertoo. 

Hänen mukaansa Salattujen elämien suosion salaisuus ovat koukuttavat juonenkäänteet, jotka linkittyvät suomalaiseen arkeen, yhteiskuntaan ja tähän aikaan. 

– Salatuissa elämissä on todella hyvät käsikirjoittajat. He tietävät, mitä yhteiskunnassa tapahtuu ja millaista on suomalainen arki. Myös se, että sarjassa on huippulahjakkaita näyttelijöitä, on suuri tekijä suosion taustalla, Ranta sanoo. 

Muistatko vielä viime syksyn päätösjakson dramaattisen kohtauksen? Katso se tästä!

Salkkarit-parin suhde päättyy traagisesti 1:56

60-vuotias Ranta ei ole jäämässä eläkkeelle vielä aikoihin. Nainen nauttii monipuolisesta työstään. Näyttelemisen lisäksi hän toimii vuorovaikutuskouluttajana. Kiireinen nainen ei pitäisi mahdottomana edes Salkkareihin paluuta. 

– Ei se mitenkään mahdotonta ole. Eihän Helena kuollut, joten teoriassa hän voisi palata Pihlajakadulle, Ranta vihjaa. 

Fanit ovat pyydelleet näyttelijää takaisin niin kasvotusten kuin sosiaalisessa mediassakin. 

– Minut tunnistetaan yhä kaikkialla. Monet ovat pyytäneet minua palaaman sarjaan. Minusta on hienoa, että ihmiset uskaltavat puhumaan. Sellaista lähestymistä me tarvitaan enemmän. En koskaan ole niin huonolla tuulella, ettenkö haluaisi jutella fanien kanssa, Ranta sanoo. 

  • Salatut elämät jäi kesätauolle 15.6
  • Kesäuusinnat MTV3-kanavalla joka päivä! 
  • Bikineitä ja timantteja -nettisarja MTV Katsomossa 14.6. klo 19.30 alkaen.

Lue myös:

    Uusimmat