Mainos

Saksassa osoitettiin mieltä Koneen lopetuspäätöstä vastaan

Suomalainen Kone-konserni ilmoitti aiemmin aikovansa lopettaa liukuportaiden valmistuksen Hattingenin kaupungissa sijaitsevalla tehtaallaan.

Hattingenin kaupungissa, Saksassa on järjestetty viikonloppuna useita mielenilmauksia, joissa on vastustettu Kone-konsernin päätöstä lopettaa liukuportaiden valmistus Hattingenin-tehtaallaan.

Suomalaisyhtiö perustelee tuotannon siirtämistä Kiinaan ja Englantiin kustannussyillä. Työttömyys uhkaa tehtaan 300 työntekijän lisäksi 150:tä alihankkijoiden palveluksessa olevaa. Kone on Ruhrin alueella sijaitsevan Hattingenin suurin teollinen työnantaja.

Protesteihin on osallistunut kaupunginjohtaja Dagmar Gochin ja Nordrhein-Westfalenin osavaltion parlamentin puheenjohtajan Regina von Dintherin johdolla tuhansia kaupunkilaisia. Koneen portilta kaupungintalolle yltäneeseen ihmisketjuun löytyi hetkessä 1500 käsiparia. Yli 300 osoitti tänä aamuna mieltään juoksemalla ja pyöräilemällä.

- Esittelemme lähipäivinä yritysjohdolle työntekijöiden ja asiantuntijoiden suunnitelman yhtiön kannattavuuden varmistamiseksi ja työpaikkojen pelastamiseksi, kertoi Saksan metallityöntekijöiden liiton Hattingenin-ammattiosaston puheenjohtaja Otto König.

Ehdotuksen keskeinen osa on uuden sukupolven liukuportaiden mallikappaleiden ja korkeaa ammattitaitoa vaativien erikoisportaiden valmistuksen säilyttäminen Hattingenissa. Sen sijaan tavarataloihin tarkoitettujen standardiportaiden massatuotanto voitaisiin siirtää Kiinaan myös työntekijöiden puolesta.

- Odotamme, että suomalaisjohto vastaa tarjoukseemme ja nimeää neuvottelukumppanin jatkotoimien toteuttamiseksi, toivoo König.

Kone on saanut tehdashallinsa rakentamiseen 750 000 euroa kaupungin ja osavaltion tukiaisia. Avustus peritään takaisin, jos tehdas lopettaa tuotantonsa ennen ensi vuoden loppua.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.