Verstappen voittoon Monacossa, Alonson uhkapeli ei tuottanut tulosta – Bottas niukasti ulos pisteiltä

Tulosruutu: Max Verstappen kasvatti MM-johtoaan Monacon GP:n voitolla

Monacossa ajettiin F1-kauden kuudes osakilpailu. Voiton nappasi MM-sarjaa johtava Red Bullin Max Verstappen. Seurakseen palkintokorokkeelle hän sai kakkosruudusta toiseksi ajaneen Aston Martinin Fernando Alonson ja kolmosruudusta kolmanneksi ajaneen Alpinen Esteban Oconin. 15. ruudusta startannut Alfa Romeon Valtteri Bottas oli ruutulipulla 11:s.

Kisan kärkisijoilla alkoi tapahtua noin 25 kierrosta ennen ruutulippua, kun pitkään odotettu sade iski voimakkaana. Toisena ollut Alonso yritti käyttää ainoan mahdollisuutensa Verstappenin ohittamiseen vaihtamalla muista poiketen alle kuivan kelin renkaat. Sateen yllyttyä entisestään valinta osoittautui kuitenkin vääräksi, ja Alonso joutui tulemaan vielä toistamiseen sisään.

Kisan loppu ajettiin välikelin renkailla, ja vaikka keskipakassa sattui ja tapahtui, kärkikuljettajat pysyivät varmasti radalla. Näin Verstappen pääsi juhlimaan kauden neljättä ja F1-uransa 39:ttä voittoa. Monacossa Verstappen oli ykkönen nyt toisen kerran urallaan, ja Red Bullille ykkössija oli ruhtinaskunnassa jo kolmas peräkkäinen.

F1-kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna ajettavalla Espanjan GP:llä.

Monacon GP:n tulokset:

sija:kuljettajatalli:ero:

1.

Max Verstappen

Red Bull

2.

Fernando Alonso

Aston Martin

+27,921

3.

Esteban Ocon

Alpine

+36,990

4.

Lewis Hamilton

Mercedes

+39,062

5.

George Russell

Mercedes

+56,284

6.

Charles Leclerc

Ferrari

+1:01,890

7.

Pierre Gasly

Alpine

+1:02,362

8.

Carlos Sainz

Ferrari

+1:03,391

9.

Lando Norris

McLaren

+1 kierros

10.

Oscar Piastri

McLaren

+1 kierros

11.

Valtteri Bottas

Alfa Romeo

+1 kierros

12.

Nyck de Vries

AlphaTauri

+1 kierros

13.

Guanyu Zhou

Alfa Romeo

+1 kierros

14.

Alexander Albon

Williams

+1 kierros

15.

Yuki Tsunoda

AlphaTauri

+2 kierrosta

16.

Sergio Pérez

Red Bull

+2 kierrosta

17.

Nico Hülkenberg

Haas

+2 kierrosta

18.

Logan Sargeant

Williams

+2 kierrosta

Kevin Magnussen

Haas

keskeytys

Lance Stroll

Aston Martin

keskeytys

Kuljettajien MM-pisteet:

sija:kuljettaja:talli:pistettä:

1.

Max Verstappen

Red Bull

144

2.

Sergio Pérez

Red Bull

105

3.

Fernando Alonso

Aston Martin

93

4.

Lewis Hamilton

Mercedes

69

5.

George Russell

Mercedes

50

6.

Carlos Sainz

Ferrari

48

7.

Charles Leclerc

Ferrari

42

8.

Lance Stroll

Aston Martin

27

9.

Esteban Ocon

Alpine

21

10.

Pierre Gasly

Alpine

14

11.

Lando Norris

McLaren

12

12.

Nico Hülkenberg

Haas

6

13.

Oscar Piastri

McLaren

5

14.

Valtteri Bottas

Alfa Romeo

4

15.

Guanyu Zhou

Alfa Romeo

2

16.

Yuki Tsunoda

AlphaTauri

2

17.

Kevin Magnussen

Haas

2

18.

Alexander Albon

Williams

1

19.

Nyck de Vries

AlphaTauri

0

20.

Logan Sargeant

Williams

0

Valmistajien MM-pisteet:

sija:talli:pistettä:

1.

Red Bull

249

2.

Aston Martin

120

3.

Mercedes

119

4.

Ferrari

90

5.

Alpine

35

6.

McLaren

17

7.

Haas

8

8.

Alfa Romeo

6

9.

AlphaTauri

2

10.

Williams

1

Seuranta:

KIERROS 78/78: Se on siinä. Verstappen voittaa, Alonso on toinen ja Ocon kolmas. Bottas jää niukasti pistesijojen ulkopuolelle. Sijoitus tänään 11:s.

Kierros 78/78: Pian alkavat juhlat Red Bull -pilttuussa. Tuleva voitto on tallin kolmas peräkkäinen Monacossa. Verstappen oli ykkönen 2021, Pérez vuosi sitten.

Kierros 71/78: Verstappenin mukaan rata ei viimeisillä kierroksilla kuivu niin paljon, että välikelin renkaita olisi tarpeen vaihtaa slickseihin.

Kierros 70/78: Bottas on noussut 11:nneksi.

Kierros 65/78: Russell haluaisi, että Mercedes päästäisi hänet ohi yrittämään ohitusta kolmantena olevasta Oconista. Toistaiseksi lupaa ei ole tullut.

Kärjessä Verstappen kontrolloi tilannetta. Alonso 20 sekunnin päässä.

Bottas jatkaa 12:ntena.

Kierros 63/78: Sade laantuu.

Kierros 60/78: Pérez ajoi ensin päin Russellia ja sitten vielä uima-altaan shikaanissa metalliaitoihin. Kolariin syyllinen oli Russell, joka oli hetkeä myöhemmin ajanut viitosmutkan pitkäksi ja peruutti sitten suoraan Pérezin eteen. Russellille tästä viiden sekunnin aikasakko.

Kierros 59/78: Ferrari raportoi Sainzille, että sade jatkuu vielä viitisen minuuttia.

Samaan aikaan Pérez ottaa sadekelin renkaat.

Kierros 58/78: Stroll ajoi hetki sitten seinään, ja nyt vuorossa on Magnussen. Säpinää riittää.

Kierros 56/78: Tilanne:

1. Verstappen

2. Alonso +22,3

3. Ocon +27,1

4. Hamilton +27,9

5. Russell +36,1

6. Leclerc +43,2

7. Gasly +44,0

8. Sainz +48,3

...

12. Bottas +1 kierros

Koko porukalla nyt välikelin renkaat.

Kierros 56/78: Alonso tulee toisen kerran sisään ja ottaa nyt välikelin renkaat. Voittotaistelu oli siinä.

Molemmat Ferrari-kuljettajatkin hakevat välikelin renkaat.

Kierros 55/78: Sainz liukastelee viitosmutkassa ja menettää asemiaan. Verstappen tulee hakemaan välikelin renkaat.

Kierros 55/78: Kovaa peliä Aston Martinilla. Alonsolle pannaan alle tuoreet keskikovat renkaat. Kaikki muut varikolla käyvät vaihtavat välikelin renkaisiin.

Kierros 54/78: Rata on märkä kolmosmutkasta tunnelin jälkeiseen shikaaniin. Alonso tulee sisään kakkossijalta, Verstappen jatkaa radalla.

Kierros 54/78: Verstappen on sekunnin nopeampi kuin Alonso. Kierrosajat ovat 13 sekuntia hitaampia kuin ennen sateen alkua.

Kierros 52/78: Verstappenkin sanoo, että nyt sataa ja kunnolla. Kuljettajat alkavat olla vaikeuksissa. Alonso on pudonnut 12 sekunnin päähän  Verstappenista, mutta molemmat pysyvät radalla!

Taaempana Bottas ja Stroll tulevat varikolle. Heille molemmille pannaan välikelin rengasta alle. Rata on paikoitellen todella märkä.

Kierros 52/78: Russell: "Nyt sataa yhä enemmän"

Kierros 51/78: Verstappenin ja Alonson tavoin lähtörenkaillaan kolmantena ajava Russell kertoo, että pisaroita tulee myös kolmosmutkassa. Lisäksi Verstappenin kypäräkameraan tulee joitain pisaroita. Nyt eletään ratkaisevia hetkiä.

Verstappen on keskikovilla renkaillaan jo reilusti yli varikkoikkunansa, Alonso on juuri päässyt kovilla renkailla omaan ikkunaansa.

Kierros 50/78: Mutkissa 6–8 (eli juuri ennen tunnelia) pientä sadetta!

Kierros 49/78: Verstappenille kerrotaan, että pientä sadetta on havaittu muutaman kilometrin päässä radasta.

Kierros 47/78: Bottas jatkaa sijalla 13. Ero edellä ajavaan Nyck de Vriesiin on kasvanut viiteen sekuntiin.

Tv-kuvissa näkyvän sadetutkan perusteella saderintama on yhä ikään kuin jumissa Monacoa reunustavien vuorien takana.

Kierros 46/78: Alonsolle kerrotaan, että sade voisi tulla noin 15 kierroksen päästä. Alonso pystyy hyvin ajamaan sinne asti, mutta miten kestävät Verstappenin keskikovat renkaat...

Kierros 45/78: Verstappen haluaisi jo uudet renkaat.

– En tiedä, miten pystyn jatkamaan tätä.

Ja samaan aikaan Leclerc tulee varikolle. Hän putoaa varikolla jo käyneiden Oconin, Sainzin ja Hamiltonin taakse.

Kärkinelikko Verstappen, Alonso, Gasly ja Russell eivät siis ole vielä käyneet varikolla. Heistä Verstappenilla on keskikovat renkaat, muilla kovat.

Kierros 42/78: Tältä näyttää sää:

Kierros 39/78: Alonso on pudonnut 8,7 sekunnin päähän Verstappenista, kun hänkin on saanut kierroksella ohitettavat kiinni. Verstappen on nyt keskikovilla renkaillaan tullut yli Pirellin ilmoittaman varikkoikkunan.

Kierros 38/78: Ja jos on Sainz jumissa, samaa voi sanoa Bottaksesta, joka ajaa sijalla 13 aivan Nyck de Vriesin kannoilla.

Kierros 36/78: Sainz käy kuumana autossaan. Hän olisi mitä ilmeisimmin halunnut tulla varikolle aiemmin ja pysähtyä ennen Oconia. Nyt hän saattaa hyvin olla ranskalaisen takana jumissa hamaan tappiin asti.

Kierros 34/78: Sainz tuli heti seuraavalta kierrokselta sisään, ja palasi radalle juuri ja juuri Oconin takana.

Kärjessä Verstappen kertoo, että auto alkaa olla kuluneiden renkaiden vuoksi ajokelvoton. Alonso on noussut 5,8 sekunnin päähän.

Kierros 33/78: Nyt tulee Ocon kolmossijalta sisään. Sainz, Leclerc, Gasly ja Russell pääsevät ohi.

Kierros 32/78: Verstappen on nyt Pirellin ilmoittamassa varikkoikkunassa, joka oli 30–38 kierrosta. Kovin pitkään sadetta ei siis voi odottaa. Alonson käyttämien kovien renkaiden kohdalla ikkuna on 53–58 kierrosta.

Kierros 29/78: Verstappen on tavoittanut kierroksella ohitettavat, ja tämän myötä Alonso on päässyt vähän lähemmäs. Kiirettä varikolle tuloon ei tällä hetkellä ole, sillä Red Bull ei missään nimessä halua ottaa Verstappenia sisään niin, että sade aiheuttaisi tämän jälkeen vielä ylimääräisen varikkokäynnin.

Kierros 28/78: Nyt on liikkeellä hyvin monenlaista tietoa sateesta. Arviot sen mahdollisesta alkamisesta vaihtelevat 15 minuutista 45 minuuttiin.

Kierros 25/78: Varikkokäynti maksaa parisenkymmentä sekuntia. Verstappen on nyt pudottanut Alonson 12 sekunnin päähän. Bottas jatkaa 13:ntena.

Kierros 23/78: 20 minuutin kuluttua nähdään, voisiko Netflix-tuottajalla olla tulevaisuutta meteorologina:

Kierros 20/78: Neljännes kisasta ajettu. Verstappen on kasvattanut johtomarginaalinsa 8,5 sekuntiin. Toisena olevan Alonson takana on 16 sekuntia tyhjää ennen Oconia, jonka perässä yhtenä jonona ovat Sainz, Hamilton, Leclerc, Gasly ja Russell.

Kierros 18/78: Bottas ohittaa Albonin ja nousee 13:nneksi.

Kierros 14/78: Alonso epäilee rengasrikkoa, mutta insinöörien mukaan kaikki on kunnossa. Alonso hävisi yhdellä kierroksella yli sekunnin Verstappenille, ja ero on nyt 5,3 sekuntia Red Bull -kuskin hyväksi.

Kierros 12/78: Tilanne tällä hetkellä:

sija:kuljettajatalli:ero:

1.

Verstappen

Red Bull

2.

Alonso

Aston Martin

+4,0

3.

Ocon

Alpine

+15,2

4.

Sainz

Ferrari

+16,2

5.

Hamilton

Mercedes

+17,7

6.

Leclerc

Ferrari

+18,4

7.

Gasly

Alpine

+20,2

8.

Russell

Mercedes

+22,2

9.

Tsunoda

AlphaTauri

+26,0

10.

Norris

McLaren

+28,7

14.

Bottas

Alfa Romeo

+34,0

Kierros 11/78: Sadetta ei näy, ei kuulu. Kisan kärjessä Verstappenin ero Alonsoon 3,7 sekuntia.

Kierros 8/78: Pérez on ajanut edellään olevan jonon jo kiinni, vaikka oli aiemmin 20 sekunnin päässä edellään olevasta Strollista. Kolmantena olevasta Strollista 18:ntena olevaan Pereziin on eroa 18 sekuntia, eli jonossa ajellaan.

Kierros 5/78: Kärjessä Verstappenin ja Alonson välinen ero on vajaan kahden sekunnin luokkaa. Verstappenilla siis keskikova rengas, Alonsolla kova. Kolmantena olea Ocon jo lähemmäs kymmenen sekunnin päässä.

Taaempana Bottas on noussut sijalle 14.

Kierros 2/78: Pérez käy heti alkuun vaihtamassa kovat renkaat alle. Hän on sijalla 18 ja pääsee nyt ajamaan omaa vauhtiaan, sillä ero edellä oleviin on 20 sekunnin luokkaa. Pérezin takana vain Zhou ja Hülkenberg, jotka hekin kävivät varikolla.

Kierros 1/78: Siisti startti ensimmäisten mutkien osalta. Ei mitään ihmeempää. Verstappen pitää kärkipaikan, Alonso toisena ja Ocon kolmantena. Bottas putoaa kaksi sijaa.

Klo 16.00: Pian mennään! Lämmittelykierros on käynnissä. Tässä rengasvalinnat:

1.

Max Verstappen

medium

2.

Fernando Alonso

hard

3.

Esteban Ocon

medium

4.

Carlos Sainz

hard

5.

Lewis Hamilton

medium

6.

Charles Leclerc

hard

7.

Pierre Gasly

hard

8.

George Russell

hard

9.

Yuki Tsunoda

medium

10.

Lando Norris

medium

11.

Oscar Piastri

hard

12.

Nyck de Vries

medium

13.

Alexander Albon

medium

14.

Lance Stroll

hard

15.

Valtteri Bottas

hard

16.

Logan Sargeant

medium

17.

Kevin Magnussen

hard

18.

Nico Hülkenberg

medium

19.

Guanyu Zhou

soft

20.

Sergio Pérez

medium

Klo 15.56: F1:n mukaan sateen mahdollisuus kilpailun aikana on 20 prosenttia. Jos vettä tulee, se tullee kisan alkuvaiheilla suhteellisen kevyenä.

Klo 15.53: Paalulta starttaava Verstappen on radan sisäreunassa, samalla puolella, johon ensimmäinen mutka kääntyy. Fernando Alonso hyökkää kakkosruudusta ulkopuolelta. Myös Valtteri Bottaksen 15. ruutu on radan sisäpuolella.

Klo 15.49: Tänä viikonloppuna on tuttuun tapaan käytössä kolme pehmeintä rengasseosta. Pirellin mukaan nopein vaihtoehto on yhden pysähdyksen taktiikka, jossa aloitetaan keskikovalla seoksella ja vaihdetaan kovaan kierroksilla 30–38.

Jos taas lämpötila laskee, paras yhdistelmä voisi olla pehmeä–kova, jossa renkaanvaihto tehdään kierroksilla 22–30. Tämä edellyttää kuitenkin sitä, ettei auto kuluta renkaita kovin pahasti.

Klo 15.40: Tervetuloa mukaan seuraamaan Monacon GP:n tapahtumia. Startti on luvassa pian kello 16:n jälkeen. Tässä kilpailun lähtöjärjestys:

Jos yllä oleva upotus ei näy, löydät sen tästä linkistä.

Sää ruthinaskunnassa on toistaiseksi aurinkoinen, mutta sadepilvet vyöryvät uhkaavasti hieman etäämmällä.

Lue myös:

    Uusimmat