Saako prinssi Andrew palata enää lainkaan kuninkaallisiin tehtäviinsä? Prinssi Williamin on sanottu suhtautuvan skeptisesti setäänsä

Prinssi Andrew vetäytyy julkisista tehtävistä Epstein-kytkösten vuoksi 1:10
Näin prinssi Andrewn syrjään astumisesta tiedoitettiin.

Prinssi Andrew on todennäköisimmin siirretty syrjään pysyvästi.

Erilaisissa kohuissa marinoitunut prinssi Andrew siirtyi vuoden 2019 marraskuussa syrjään kuninkaallisista tehtävistä.

Kuningatar Elisabetin toiseksi vanhin poika on syytettynä seksuaalirikoksista, liittyen edesmenneen kohuliikemies Jeffrey Epsteinin seksiringin ja ihmiskaupan pyörittämiseen. Viimeinen niitti Andrew'n poissiirtämiseksi kuninkaallisista tehtävistä oli miehen BBC:lle antama haastattelu aiheesta, joka tuomittiin epäuskottavaksi ja vaivaannuttavaksi.

Andrew on saattanut People-julkaisun mukaan itse kokea syrjään siirtämisen olleen vain väliaikainen ratkaisu, mutta prinssin ei todennäköisesti anneta palata edustustehtäviin enää laisinkaan.

Instituutio hylkäsi, mutta oma äiti ei

Moni hyväntekeväisyysjärjestö ja -organisaatio katkaisi siteensä prinssiin ymmärrettävästi kohun keskellä, mutta kaikki kuninkaallisen perheen jäsenet eivät ole kuitenkaan hylänneet Andrew'ta. 

Prinssi Andrew'n on aina sanottu olevan kuningattaren lempilapsi ja kuningatar antoikin tämän pitää sekä kuninkaallisen tittelinsä, että korkeimman seremoniallisen armeija-arvonsa.

Andrew'n ex-vaimo Sarah Ferguson on samoin pysynyt miehen tukena ja on jopa paljastanut yhä rakastavansa kahden lapsensa isää.

Palatsi ei ole kuitenkaan julkaissut Andrew'sta yhtäkään kuvaa perheen Instagram-tilille sitten pahimman kohun, eikä häntä näkynyt myöskään prinsessa Beatricen häistä julkaistuissa kuvissa.

Tällä hetkellä kruununperimysjärjestyksessä ensimmäisenä oleva prinssi Charles on ilmeisesti sitoutunut pienentämään monarkian kannalta oleellisten kuninkaallisen perheen jäsenten määrää ja prinssi Williaminkin on sanottu suhtautuvan skeptisesti setänsä liittymiseen takaisin kuninkaallisen perheen edustustehtäviin.

Prinssi Andrew'n tulevaisuuden näkymät kuninkaallisissa tehtävissä vaikuttavatkin olevan tuhoon tuomiotut.

Lue myös:

    Uusimmat