Ghislaine Maxwellin oikeudenkäynti: 14-vuotiaalta uhrilta pysäyttävä todistajanlausunto, Epsteinin lentäjä todisti kuljettaneensa prinssi Andrew'ta

Jeffrey Epsteinin epäilty rikostoveri Ghislaine Maxwell pidätettiin Yhdysvalloissa – tämä kaikki hänestä tiedetään 4:47
Katso myös: Näin uutisoimme Maxwellin pidätyksestä viime vuonna

Jeffrey Epsteinin pitkäaikainen lentäjä on kertonut Ghislaine Maxwellin oikeudenkäynnissä kuljettaneensa VIP-henkilöitä luksuskohteisiin maailmanlaajuisesti. Asiasta uutisoi BBC.

Lentäjä Larry Visoski on kertonut oikeudessa lennättäneen prinssi Andrew'ta, Bill Clintonia, Donald Trumpia ja Kevin Spaceyta. Visoski toimi liikemies Jeffrey Epsteinin lentäjänä yli 25 vuoden ajan.

Epstein kuoli sellissään vuonna 2019 odottaessa ihmiskauppasyytteiden oikeuskäsittelyä. Hänet oli ehditty tuomita alaikäisten hyväksikäytöstä.

Maanantaina oikeus alkoi käsittelemään seurapiirihahmo Ghislaine Maxwellin osuutta tapahtumiin.

Hänen epäillään avustaneen ex-miesystäväänsä seksuaali- ja ihmiskaupparikoksissa muun muassa hankkimalla järjestelmällisesti alaikäisiä tyttöjä hyväksikäytettäväksi. Maxwellia vastaan on nostettu useita syytteitä ihmiskaupasta.

Maxwell on kiistänyt syytteet ja sanonut, että häntä käytetään syntipukkina Epsteinille. Syyttäjien mukaan kaksikko toimi ”rikoskumppaneina” seksuaalisessa hyväksikäytössä.

Visoski kuvaili kaksikon suhdetta ”enemmän henkilökohtaiseksi kuin bisnesmäiseksi”.

– En luokittelisi sitä romanttiseksi, hän lisäsi.

”Epstein oli suuri ykkönen”

Visoskia pyydettiin kuvaamaan Maxwellin asemaa Epsteinin operaatiossa. Hän kuvaili naista "kakkoseksi".

– Epstein oli suuri ykkönen, hän kertoi New Yorkin tuomioistuimessa tiistaina.

Visoskin mukaan hän ei koskaan nähnyt seksuaalista toimintaa lentomatkoilla. Hän kertoi ohjaamon oven olleen aina kiinni lennoilla.

Visoski muisti myös lennättäneensä Virginia Roberts Giuffrenia, joka on sanonut joutuneensa prinssi Andrew'n seksuaalisen väkivallan kohteeksi.

Prinssi on kiistänyt syytteen jatkuvasti.

”Olin jähmettynyt pelosta”

Salanimellä "Jane" todistanut nainen kertoi Maxwellin olleen huoneessa usein samaan aikaan, kun Epsteinin oli tehnyt seksuaalisia tekojen hänelle. Jane oli tapahtumien aikaan vain 14-vuotias.

Nainen kertoi tavanneensa Epsteinin ja Maxwellin kesäleirillä Michiganissa vuonna 1994. Epstein esiteltiin varakkaana lahjoittajana, joka tarjosi stipendejä oppilaille.

Syyttäjän mukaan Epstein oli luvannut rahoittaa Janen opiskelut, mutta sen sijaan hyväksikäytti häntä. Jane kertoi isänsä kuolleen vuotta aiemmin syöpään ja perhe oli ollut vaikeuksissa taloudellisesti.

Jane kertoi Maxwellin puhuneen hänelle seksistä ja pian hän alkoi vierailla Epsteinin luona viikon tai kahden välein. Hänen mukaansa ensimmäinen seksuaalinen tilanne tapahtui, kun he keskustelivat nuoren tulevaisuudesta.

– Olin jähmettynyt pelosta, en ollut nähnyt penistä aiemmin.

Matkusti kaksikon kanssa noin kymmenen kertaa

Janen mukaan ei mennyt kauaa, kun hän oli seksuaalisessa kanssakäymisessä myös Maxwellin kanssa. Tilanne tapahtui hänen mukaansa Epsteinin kotona Palm Beachilla, Floridassa.

– Seisoin vain siinä ja hän [Epstein] pyysi minua ottamaan paitani pois. Sen jälkeen heidän kätensä olivat kaikkialla ja Jeffrey jatkoi masturboimista ja Ghislaine hieroi, suuteli ja hyväili häntä, Jane kertoi.

Jane kuvaili myös "orgioita" muiden ihmisten kanssa ja kertoi tunteneensa kipua.

Epstein ja Maxwell olivat hänen mukaansa leveilleet kontakteillaan julkisuuden henkilöihin. 

Jane kertoi matkustaneensa Epsteinin ja Maxwellin kanssa noin kymmenen kertaa pääosin Epsteinin New Yorkin ja New Mexicon kotien välillä. Jane oli näinä aikoina 14-16-vuotias.

Jane on ensimmäinen neljästä syyttäjästä, joiden odotetaan todistavan oikeudessa. Maxwellin oikeudenkäynti kestää arviolta kuusi viikkoa.

Lue myös:

    Uusimmat