Ruutunelonen aloittaa elokuussa

Ruutunelonen aloittaa uuden tv-kanavansa ensi elokuun puolivälissä. Näillä näkymin kanavan nimeksi tulee PTV4. Aivan koko maassa kanavaa ei nähdä, sillä sen on suunniteltu tavoittavan 75 prosenttia suomalaisista.

Tavoitteena on neljänneksen osuus kaupallisten kanavien katselusta. Tv-mainonnasta yhtiö havittelee samaa neljänneksen osuutta, mikä tietäisi kanavan viidentenä toimintavuotena vajaat 350 miljoonaa markkaa.

Uutisia, ajankohtaisohjelmia, dokumentteja ja reportaaseja ohjelmistosta on noin neljännes. Uutisia on luvassa kerran tunnissa.

Toisen neljänneksen muodostavat elokuvat. Viihteen ja viihteellisten keskusteluohjelmien osuus jää vajaaseen viidennekseen. Kymmenesosan ohjelma-ajasta vievät urheilu, sarjaohjelmat sekä palvelu- ja lastenohjelmat kukin.

Koko kotimainen tuotanto - myös uutistuotanto - hankintaan itsenäisiltä tuotantoyhtiöiltä. Ohjelmistosta kotimaista ovat yli puolet.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat