Ruotsissakin hehkutetaan Huuhkajien huumaa – "Myrskyää kohti historiallista menestystä"

Suomalainen jalkapalloilu on ulkomailla kovemmassa kurssissa kuin koskaan ennen sitten Jari Litmasen ja Sami Hyypiän parhaiden päivien. Huomioarvon takana on ensimmäisessä jalkapallon miesten arvokisapaikassaan kiinni oleva Suomen maajoukkue, Huuhkajat.

Kun karsintoja on jäljellä kaksi ottelukierrosta, Suomen johto pahimpiin uhkaajiinsa Armeniaan ja Bosnia-Hertsegovinaan on viisi pistettä. Suomi voi varmistaa paikan ensi vuoden EM-turnaukseen jo seuraavassa karsintapelissään marraskuun puolivälissä kukistamalla J-lohkon peränpitäjän Liechtensteinin Helsingissä.

Suomen arvokisasauma on huomattu varsinkin muissa Pohjoismaissa.

–  Suomella on unelmatilaisuus selviytyä EM-kisoihin, otsikoi ruotsalainen Expressen.

Se kertaa voittoisan Armenia-ottelun tapahtumia, muistuttaa Suomen viiden pisteen etumatkasta lähimpiin uhkaajiinsa nähden ja tilanteen historiallisuudesta.

–  Ajaxissa, Liverpoolissa ja Barcelonassa pelannut Jari Litmanen oli saavutuksiltaan suuri pelaaja, mutta arvokisoja hän ei Suomen maajoukkueessa päässyt kokemaan, Expressen vertaa.

Expressen kertoo, että Armenian verkkoon kahdesti osunut, maaotteluissa 22 maalia tehnyt Teemu Pukki nousi kaikkien aikojen tilastossa Jonatan Johanssonin rinnalle Suomen kolmanneksi parhaaksi maalintekijäksi. Edellä ovat Litmanen (32) ja Mikael Forssell (29).

"Suomi otti ison askeleen"

Suomen EM-kisapaikka on sen omissa käsissä, eikä karsintalohkon muiden maiden ristiinpelaamista tarvita.

–  Suomi myrskyää kohti historiallista menestystä, hehkutti toinen ruotsalaisjulkaisu Aftonbladet.

Se korotti Armenia-ottelun ratkaisupelaajaksi, "matchvinnareksi", Pukin.

Ruotsalainen uutistoimisto TT jatkoi samoilla linjoilla.

–  Suomi otti ison askeleen kohti EM-turnausta, TT otsikoi sen jälkeen, kun Kreikan voitto Bosnia-Hertsegovinasta oli varmistunut.

–  Suomen miesten maajoukkue ei ole ikinä pelannut MM- tai EM-kisoissa. Nyt se on lähellä, uutistoimisto myönsi.

Norjan uutistoimisto NTB kiinnitti huomiota maalitykki Pukin tehokkuuteen.

–  Pukki-show päällä, kun Suomi tarrasi EM-kisalippuun, NTB otsikoi.

NTB muistutti, että Pukki on tehnyt karsinnoissa seitsemän maalia, yhtä monta kuin Portugalin supertähti Cristiano Ronaldo.

Lue myös:

    Uusimmat