Rotuesittelyssä: Maine Coon
Rotuesittelyssä on tällä kertaa Maine Coon, jättikokoinen, mutta lempeä kissa, jonka alkuperään liittyy hauska legenda. Karvisen kaveri!
Osaaminen ja erityistaidot
Olen lempeä, rauhallinen, leikkisä kissa ja vieläpä suuren suuri! Kiinnyn omistajaani niin kovasti, että hellyydenpuuskani ovat myrskyisän voimakkaita. Yksin ollessani saatan pitkästyä nopeasti ja kiljua "boring!"
Olen hyvin sosiaalinen katti ja elän sovussa mainiosti muiden kissojen ja koirien kanssa. Olen myös maailmanennätysten rikkoja!
Koulutus ja työkokemus
Maine Coonin alkuperästä liikkuu monenlaisia uskomuksia, joista yksi kertoo, että alun perin olen kesykissan ja pesukarhun risteymä. Mutta ei hätiä: tällainen lajien välinen risteytyminen on käytännössä mahdoton. Ensimmäiset meistä olivat ruskeatiikereitä, joiden tuuhea raidallinen häntä muistutti erehdyttävästi pesukarhun häntää. Lisäksi olin mieltynyt veteen. Tästä virheellisestä oletuksesta juontaa myös nimeni: racoon tarkoittaa pesukarhua ja Maine viittaa Yhdysvaltojen koillisimpaan osavaltioon. Mainen ankarat talvet ja kylmä, kova ilmasto tekivät minusta vahvan ja vastustuskykyisen kissan.
On myös ajateltu, että olen tosiasiassa norjalainen metsäkissa, joka saapui viikinkien mukana Pohjois-Amerikkaan vuonna 1000. Todellisuudessa lienen kaikenkarvaisten laivakissojen risteymä.
Harrastukset ja mielenkiinto
Olen innokas kiipeilijä; onkin tärkeää, että minulla on käytettävissä korkea kiipeily- tai raapimispuu, jota pitkin saan sujahdella ylös alas – aina pää edellä. Rakastan kaikenlaisia takaa-ajo- sekä piilo- ja vaanimisleikkejä ja noudan mielelläni tavaroita. Haukkua en tosin vielä osaa..
Sovin hyvin sisäkissaksi. Minua ei kannata päästääkään ulos: metsästysvaistoni on voimakkaasti kehittynyt ja reviirini voi olla ällistyttävän suuri. Voin siis karata kotoa ja kadota. Pidän kuitenkin ulkoilusta, joten minulle kannattaa hommata valjaa.t Tarvitsen huomiota ja leikkitoverin; pidän siitä, että ympärillä on menoa ja meininkiä. Tarpeen tullessa osaan myös järjestää sitä!
Tiesitkö, että lihava sarjakuvakissa Karvinen on rodultaan Maine Coon?
Muuta
Rakenteeltani olen korkea ja pitkäselkäinen sekä -häntäinen, mikä lisää vaikutelmaa suuresta koosta. Silmissäni on pöllönkatse ja korvanpäitäni koristavat ilvesmäiset tupsut. Minulla on tuuhea ja pitkä turkki, jota on harjattava aina tarvittaessa. Tassuni ovat leveät, pyöreät, ja varpaiden välissä on oltava karvatupsut. Häntä on yhtä pitkä kuin minä! Häntäkarvat ovat aina tuuheat ja pitkät.
Motto
"I hate Mondays" – Karvinen
Suosittelijat
Isojen kattien kaverit, koiraihmiset
MTV3/Helmi
Lähde: Mainecoon.fi, Wikipedia
Kuvat: Shutterstock
Uusimmat
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
21:21
Keihäänheitossa kauden kotimainen kärkitulos – "Suuria mahdollisuuksia"
-
21:00
Ihanat siirtolapuutarhamökit – tässä on Suomen kaunein koti: Kesämökit -kauden seitsemäs finalisti
-
20:43
Venäjä vastasi Suomen noottiin tilien jäädytyksistä, Maarianhaminan konsulaattia ei olla sulkemassa – Haavisto: "Pitää kestää vähän merivettä"
-
20:17
Jokereiden iso päivä huipentui – fanien tempaus tuotti muhkean potin
-
20:13
"Syntymämerkki" alkoikin levitä yhdysvaltalaisnaisen kasvoilla – testit paljastivat, mikä se oikeasti oli
-
20:12
Esapekka Lapilta loistava avaustykittely Sardiniassa – Kalle Rovanperältä perusvarma suoritus
-
20:00
Pariisissa neuvotellaan sitovaa sopimusta ympäristön muovikuorman suitsimiseksi – muovijätteen määrän pelätään kolminkertaistuvan
-
19:35
Kylpyläosasto, 24 kylpyhuonetta ja jotakin suomalaisille rakasta – Jennifer Lopez ja Ben Affleck ostivat uuden miljoonakodin
-
19:33
Karhu seurasi pyöräilemässä ollutta Jounia – "Minä sille vähän käskytin"
-
19:26
Povaako Blinkenin Suomen-vierailu Bidenin tuloa? Tutkija: "Tyypillistä, sitä on nähty muidenkin maiden kohdalla"
-
19:01
Tee tämä kodin pikasiivous, kun aika on kortilla – Marttojen asiantuntija neuvoo: "Kannattaa huolehtia siitä, että..."
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
Lataa lisää