Robin Williamsin poika isänsä jalanjäljissä: Auttaa surussa

Elokuussa kuolleen näyttelijä Robin Williamsin poika Zak on avautunut surustaan haastattelussa.

Legendaarinen näyttelijä Robin Williams löydettiin elokuussa kuolleena kotoaan San Franciscosta. 63-vuotiaan näyttelijän kuolema luokiteltiin itsemurhaksi. 

People-lehden haastattelussa Williamsin vanhin poika Zak, 31, avasi tunteitaan.

– Kaipaan häntä koko ajan. Usein esimerkiksi jotain elokuvaa katsoessani saatan miettiä, että voi isä olisi pitänyt tästä. Tälle hän olisi  nauranut.

Zakin sijaan isänsä menettämisestä on aiemmin puhunut hänen sisarensa Zelda. Nyt Zak kuitekin puhui sisariensa Zeldan, 25, ja Codyn, 23, puolesta.

– Ei kulu päivääkään ilman, että ajattelisimme isää.

Pitkän näyttelijäuran lisäksi Robin Williams muistetaan hyväntekeväisyydestään. Hän oli aikoinaan muun muassa lahjoittanut kaikki keräämänsä lelusotilaat sairaalle lapselle.

Haastattelussa Zak kertoo toimivansa isänsä tavoin. Hän tekee muun muassa vapaaehtoistyötä paikallisessa vankilassa.

– Toisia auttamalla olen itsekin alkanut parantua.

Lue myös:

    Uusimmat