Robin Williamsin kuolemasta kaksi vuotta – rakastettua näyttelijää kaivataan yhä

Rakastettu näyttelijä Robin Williams menehtyi päivälleen kaksi vuotta sitten. 

Robin Williams menehtyi 11. elokuuta 2014. Williams löydettiin 63-vuotiaana kuolleena kotoaan Kaliforniassa. Kuolinsyyksi varmistui itsemurha. 

Ennen kuolemaansa Williams oli kärsinyt pitkään masennuksesta. Hänellä oli myös diagnosoitu alkava Parkinsonin tauti. 

– Tänä aamuna menetin aviomieheni ja parhaan ystäväni, samalla kun maailma menetti yhden rakastetuimmista taiteilijoistaan ja kauneimmista ihmisistään. Sydämeni on täysin särkynyt, Williamsin vaimo Susan Schneider totesi tiedotteessaan Williamsin kuolinpäivänä. 

Williams palkittiin parhaan miessivuosan Oscarilla roolistaan elokuvassa Will Hunting. Hänet palkittiin uransa aikana myös kahdella Emmyllä, kuudella Golden Globe -palkinnolla, kahdella SAG-palkinnolla sekä viidellä Grammyllä.

Williamsin viimeiseksi elokuvaksi jäi Night at the Museum – Haudan salaisuus, joka tuli ensi-iltaan Suomessa helmikuussa 2015.

Lue myös:

    Uusimmat