Mainos

RKP:n ministeri Wallin kiisti Dragsvikin suosimisen

Varuskuntien lakkautukset ja kuntauudistukset ovat puhuttaneet eduskunnan kevätistuntokauden ensimmäisellä kyselytunnilla. Esille nousi myös ruotsinkielisen puolustusministerin rooli Dragsvikin varuskunnan säilymisessä.

Puolustusvoimien leikkausten tiimoilta haluttiin selvyyttä Suomen puolustuskyvyn tilanteesta.

Keskustan kansanedustaja Seppo Kääriäinen viittasi puolustusvoimien komentaja Ari Puheloisen kommentteihin, joiden mukaan puolustusvoimien budjetin laskemisen vaarana on puolustuskyvyn heikkeneminen.

Puolustusministeri Stefan Wallin totesi, että Puheloisen asiantuntemusta ei ole syytä kyseenalaistaa. Wallinin mukaan nyt tehdyn uudistuksen tarkoituksena on juuri pitää puolustuskykyä yllä.

Kyselytunnilla epäiltiin, että taustalla olisi Wallinin oma valinta, kun ruotsinkielinen Uudenmaan prikaati Dragsvikissä saa jatkaa, mutta lakkautettavien listalla on Pohjois-Karjalan prikaati.

Wallin kiisti, että hän olisi kielipoliittisin perustein puuttunut siihen, mitä varuskuntia lakkautetaan. Hän vastasi yksiselitteisenä ilmoituksenaan, ettei tällaista vastakkainasettelua ollut missään vaiheessa.

Keskustelua käytiin tunteikkaissa merkeissä. Esimerkiksi perussuomalaisten Pentti Oinonen tivasi puolustusministeriltä ärtyneenä, että miltä sotaveteraaneista kyseiset leikkaukset tuntuvat.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.