Rita Niemi-Manniselta rehellistä puhetta äitiydestä – yhtäkkiä toisen aika meni etusijalle: "Kaipaan niitä päiviä, kun voisin suorittaa vaan omia juttuja"

Vieraana RIta Niemi ja Aki Manninen 6:40
Rita Niemi ja Aki Manninen toivat Donna-tyttärensä ensimmäistä kertaa parrasvaloihin Vappu ja Marja Live -ohjelmassa.

Rita Niemi-Manninen avasi Instagramissa rehellisen keskustelun siitä, mitä tuntemuksia vanhempana olemisessa voi kohdata. 

Juuri 41-vuotta täyttänyt Rita Niemi-Manninen on miehensäAki Mannisen kanssa yksivuotiaan Donna Bebbiina -tyttären vanhempia. Rita avautuu tuoreessa Instagram-päivityksessään äitiydestä ja oman ajan tärkeydestä. 

Hän kertoo kirjoituksessaan, että on aina pitänyt siitä, että hän voi suorittaa ja keskittyä johonkin suureen tavoitteeseen, sekä itsensä kehittämiseen. Se kuitenkin muuttui, kun Rita tuli äidiksi 39-vuotiaana. 

– Yhtäkkiä en vaan voinutkaan lähteä ovesta ja toteuttaa itseäni, mennä ja tehdä. Mulle on ollut suunnaton haaste olla paikoillaan ja tehdä töitä, kun vauva nukkuu tai joku hoitaa häntä. Spontaanille ihmiselle on tervaa liika aikataulutus ja avun pyytäminen. Oon aina tehnyt suurella fiiliksellä vaikka yömyöhään, hän kirjoittaa päivityksessään.

Rita kertoo, että yrittäjyys on ollut hänelle luonnollinen jatkumo kilpaurheilun jälkeen. Hän on harrastanut kilpa-aerobikkiä maailmanmestaruustasolla. Nykyisin Rita ja Aki pyörittävät yhdessä firmaa. 

– Äitiys on ollut todellinen kasvutarina ihmiselle, joka on vajaa 40-vuotiaaksi saanut painaa tukka putkella omien tavoitteidensa kimpussa, hän kirjoittaa. 

Rita kirjoittaa, että koko vauvavuoden he ovat tehneet suunnatomasti töitä firmansa eteen, mutta aikaa ei ole jäänyt kuitenkaan omille harrastuksille ja omille, muille tekemisille.

– Koska äitiys sitoo ja nukkuakin pitää edes hieman, Rita kirjoittaa.

Ritan aviomies on paraikaa Suurin Pudottaja -ohjelman kuvauksissa ja Rita pyörittääkin vauva-arkea vuorokauden ympäri heidän kotikaupungissaan Porissa. Samassa hän hoitaa firman asioita. 

– Hoidan tietokoneella meidän firman hommat nyt minkä kerkiän ja olen kotona lapsen kanssa. Töitä on näinkin, mutta kaikki menee Donnan ehdoilla. Niin rakas ja ihana kuin mun tytär mulle on, kaipaan silti välillä niitä päiviä kun voisi vaan suorittaa omia juttuja, mennä ja tehdä. Se tuntuisi tässä kohtaa itse asiassa ihan levolta

Rita kysyykin seuraajiltaan heidän tuntemuksiaan. 

– Mitä mieltä muut äidit/huoltajat/isät ovat näistä ajatuksista? Oonko ainoa, joka kaipaa selkeetä omaa projektia? Selkeää omaa päivää? Omaa aikaa? Onko äitiys vienyt töitä? Onko isät vapaampia tekemään omia töitään vauva-arjessa? Onko oikein ajatella näin?

– Ja pliis, en halua kommenttia: Kyllä olisi pitänyt tietää. Juu tiedettiin, mutta tunteet on tunteet ja päivääkään en silti vaihtaisi pois, Rita jatkaa kirjoituksessaan. 

Ritan päivitys on herättänyt keskustelua ja moni vanhempi onkin yhtynyt hänen sanoihin. 

– Tottakai on oikein ajatella näin! Jokainen meistä on muutakin kuin äiti, isä ja huoltaja ja omista tarpeista ja persoonasta kiinni pitäminen toimii kaikkien eduksi. Itselleni nuo sun ajatukset on hyvin tuttuja, seuraaja kirjoittaa. 

– Aivan samoja tunteita täällä! Nyt teen kahta työtä, pian taas kolmea, toinen seuraajista kirjoittaa. 

Lue myös:

    Uusimmat