Mainos

Rinne: Suomella ei valmiuksia neuvotella uudesta tukiohjelmasta Kreikalle

Valtiovarainministeri Antti Rinteen (sd.) mukaan Suomella ei ole valmiuksia neuvotella uudesta tukiohjelmasta Kreikalle.

Rinteen mukaan euromailla on 12 päivää aikaa löytää ratkaisu nykyisen tukiohjelman pohjalta.  

-Meidän lähtökohta on se, että tällä olemassa olevalla ohjelmalla mennään eteenpäin ja sen ehdollisuuden pitää täyttyä, Rinne sanoi Brysselissä.  

Kreikan nykyinen tukiohjelma erääntyy kuun lopussa. Kreikka ei halua hakea sille jatkoaikaa. Sen sijaan maa haluaa tilapäisen rahoitusjärjestelyn, joka antaisi lisäaikaa neuvotella uudesta sopimuksesta velkojien kanssa.  

Euromaiden valtiovarainministerit ovat tänään koolla Brysselissä ratkomassa kiistaa. Osapuolet ovat yrittäneet sovitella näkemyksiään viikonlopun aikana.  

-Tällä hetkellä meillä ei ole mitään tietoa siitä, että edistystä olisi tapahtunut, Rinne sanoi kokoukseen mennessään.  

Brysselissä EU-virkamiehet ovat pitäneet mahdollisena, että Kreikan kanssa aletaan neuvotella uudesta tukiohjelmasta, jos sopua nykyisen ohjelman jatkosta ei synny.  

Uusi ohjelma ei välttämättä kasvattaisi euromaiden vastuita. Nykyisessä ohjelmassa on jumissa reilun seitsemän miljardin euron lainaerä, joka voitaisiin periaatteessa siirtää uuteen ohjelmaan.

Uudesta ohjelmasta neuvottelu olisi kuitenkin muillekin kuin Suomelle poliittisesti vaikeaa. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.