Mainos

Rinne: En toivo ennenaikaisia vaaleja, mutta niihin on oltava valmis

SDP:n johtoon pyrkivä Antti Rinne sanoi puheessaan puoluekokouksessa Seinäjoella, ettei toivo ennenaikaisia eduskuntavaaleja. Niihin on kuitenkin hänen mielestään oltava valmis.

Rinne ei pidä kahden suuren hallituspuolueen puheenjohtajan vaihtumista uhkana hallitusyhteistyölle.

Hän puhui esittelypuheenvuorossaan ennen Seinäjoen puoluekokouksen puheenjohtajaäänestystä.

Rinne perusteli omaa ehdokkuuttaan sillä, että hallituksen politiikka on ollut kokoomusjohtoista ja painopistettä on muutettava. Hänen mielestään pääministerin vaihdoksen myötä käytävät hallitusohjelman tarkistusneuvottelut ovat hallitukselle mahdollisuus.

Rinne sanoo olevansan valmis liittymään ministeriryhmään.

SDP:n johdossa jatkoon pyrkivä Jutta Urpilainen puolestaan totesi, että nyt kun tulokset alkavat näkyä, ei pidä luovuttaa. Hänen mukaansa SDP taistelee eduskuntavaaleissa kultamitalista.  

Urpilainen piti hyvin tunteikkaan puheen, jossa hän myös kertasi muun muassa Kreikka-vakuudet.

– Jokainen suomalainen tietää, että en luovuta.

Hän kuitenkin totesi, että kriisien takia hänellä ei ole ollut riittävästi aikaa kentälle.


Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.