Mainos

Rini treenasi niin kovaa, että hiuksetkin putosivat – yksi hetki muutti kaiken: "Siinä ja silloin tiesin, että tarvitsin apua"

9:00

Rini Frey treenasi pakonomaisesti jo 17-vuotiaana. Hän halusi aina olla laihempi, kauniimpi ja enemmän. Lopulta loppu tuli vasta ahmimiskohtauksen aikana.

Videolla pohditaan, ovatko fitness-kisat liikaa kuria ja kontrollia keholle.

– Minulla on ollut epäterve suhde kuntoiluun koko aikuiselämäni ajan, Rini Frey myöntää.

Frey liittyi ensimmäistä kertaa kuntosalin jäseneksi jo 11-vuotiaana. 17-vuotiaana hänestä tuli pakkomielteinen.

– Halusin olla kuten laihat naiset lehdissä, he näyttivät niin terveiltä, onnellisilta ja kauniilta, Frey kuvaa Women's Health -lehdessä.

Kuusi vuotta rajua treenaamista

Frey haki hyväksyntää ulkopuolelta, treenasi ja harrasti puhdistuskuureja.

– Tein kuudesta seitsemään spinningtuntia viikossa ja sen päälle menin juoksemaan.

Ylenpalttista treenaamista jatkui kuusi vuotta. Frey halusi "syödä puhtaasti", mutta todellisuudessa hän ahmi ensin ja treenasi sitten liikaa ja paastosi päästäkseen eroon syömistään kaloreista. Joskus hän oksensi.

24-vuotiaana Frey tapasi tulevan aviomiehensä. Tämä kilpaili kehonrakennuksessa.

Frey jätti vanhat harrastuksensa ja päätti alkaa harrastaa fitnessiä.

Lepoa vain pari päivää kuussa

Vaikka dieetit olivat hyvin rajoitettuja ja "huijauspäivät" pelkkää mässäilyä, Frey tunsi kuuluvansa kehonrakennusyhteisöön. Hän treenasi kovaa, nosteli painoja ja teki intervallitreenejä.

– Lopulta karsin lepopäivät kahteen, kolmeen päivään kuussa, Frey muistaa.

Frey ennen ja nyt. Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Hän vähensi ruokamääriään jatkuvasti ja oli pakkomielteinen kiinteytymisen suhteen.

– Kun katson kuvia tuolta ajalta nyt, olen edelleen sokissa siitä, miten pieni olin. Mutta silloin ajattelin, ettei se riitä. Mieleni oli pakkomielteisempi kuin koskaan, Frey muistaa.

– Laskin jokaisen kalorin, joka meni kehooni, käytin viikonloput valmistellen kananrintaa ja parsakaalia viikkoa varten eikä minulla ollut mitään sosiaalista elämää.

Frey ennen ja nyt. Jos kuva ei näy, katso se täällä.

"Hiukseni putosivat isoina kimppuina"

Lopulta Freyn hiukset alkoivat pudota.

– Hiukseni putosivat isoina kimppuina, kynteni olivat hauraat, ihoni oli kuiva, Frey muistaa.

– Olin aina väsynyt, kuukautiseni loppuivat kokonaan ja hormonini olivat aivan sekaisin. Henkisesti minulla ei ollut energiaa tai tilaa mielessäni tavoitella asioita, joista saisin tyydytystä.

"En halunnut enää elää näin"

Erään ahmimiskohtauksen aikana loppuvuonna 216 Freyn aviomies yllätti hänet.

– Siinä ja silloin tiesin, että tarvitsin apua, etten voisi elää näin enää. Etten halunnut enää elää näin.

Frey piti kahden kuukauden treenitauon. Hän palkkasi valmentajan, jonka kanssa hän nosti painonsa takaisin normaalimpiin lukemiin. Lopulta hän palasi salille – ja tunsi olevansa heikko.

"Olen nyt isoimmillani, enkä koskaan ole ollut tyytyväisempi"

Frey tunsi menettäneensä kaiken, minkä eteen oli tehnyt työtä. Hän kuitenkin päätti yrittää hyväksyä itsensä sellaisena kuin on.

Frey nyt. Jos kuva ei näy, katso se täällä.

– Ei enää kritisointia, ei enää sitä, että halusin olla jotakin muuta. Se ei aina toiminut,  mutta niinä päivinä, kun se toimi, kykenin treenaamaan ja vain keskittymään siihen, että voimistuisin ja tekisin hyvää keholleni.

Frey teki lievempiä treenejä ja keskittyi tulemaan voimakkaaksi ja energiseksi.

Nyt hän on ollut toipumassa syömishäiriöstään yli vuoden. Hän syö intuitiivisesti niin, että jokaisessa ateriassa on tarpeeksi proteiinia. Nykyisin hän myös nauttii treenaamisesta.

– Olen nyt isoimmillani kuin olen koskaan ollut, enkä koskaan ole ollut tyytyväisempi kehooni. Olen viimein tehnyt rauhan muotoni kanssa; hoikka vartalo ei koskaan tehnyt minua onnelliseksi tai terveeksi.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.