Rikollisryhmä paritti naisia vuosien ajan eri kaupungeissa Suomessa – naisilla tienattiin satojatuhansia euroja

3:02
Maaliskuussa uutisoitiin Euroopan viranomaisten paljastamasta paritusringistä.

Syyttäjä vaatii vankeusrangaistuksia kuudelle romanialaiselle, jotka värväsivät naisia myymään seksiä Suomessa.

Syyttäjän mukaan naiset myivät seksiä lukuisissa kaupungeissa eri puolilla Suomea vuosien ajan, ja syytetyt tienasivat heidän kustannuksellaan yli 800 000 euroa. Epäilty törkeä paritustoiminta ajoittuu vuosille 2013–2020.

Ainakin osa naisista houkuteltiin matkustamaan Romaniasta Suomeen. Haastehakemuksesta ei käy ilmi, olivatko kaikki uhrit romanialaisia tai oliko osa naisista jo oleskellut Suomessa.

Haastehakemuksen mukaan ryhmä paritti yhteensä yli 20:tä naista, ja osaa paritettiin vuosia. Yhdellä naisista kävi asiakkaita päivittäin, kymmenen kuukautta vuodessa yhteensä liki seitsemän vuoden ajan, syytteessä sanotaan.

Syyttäjän mukaan rikokset tehtiin erityisen suunnitelmallisesti, mistä kertoo useiden asuntojen hankkiminen seksityötä varten. Uhreja myös kuljetettiin kaupungista toiseen. Paritusta harjoitettiin syyttäjän mukaan Helsingissä, Lahdessa, Turussa, Hämeenlinnassa, Hyvinkäällä, Tampereella, Espoossa, Kokkolassa, Oulussa, Rovaniemellä, Raahessa, Kemissä, Vantaalla ja Kuopiossa.

Parittajat veloittivat syyttäjän mukaan naisilta päivämaksun ja kuukausittaisen summan asunnosta. Päivämaksu oli tyypillisesti sata euroa ja asunnoista tekijät perivät jopa 900 euroa kuukaudessa, syytteessä sanotaan.

Syyttäjän mukaan paritus oli törkeää, sillä siinä muun muassa hyväksikäytettiin naisten huonoa taloudellista tilaa ja haavoittuvaa asemaa.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja