Suomessa alkaa historiallisen suuri varallisuuden kertymisen aikakausi, sanoo valtion pääomasijoitusyhtiö Tesin toimitusjohtaja Pia Santavirta.
Varallisuuden kasvua odotetaan erityisesti kasvuyrityksistä, kunhan yritysten omistusta onnistutaan pitämään Suomessa. Tesi eli vanhalta nimeltään Suomen Teollisuussijoitus odottaa kasvuyritysten arvon paisuvan 250 miljardiin euroon kymmenen vuoden aikana.
Uskoa kovaan kasvuun luovat esimerkiksi satelliittiyhtiö Iceyen ja kvanttitietokoneita valmistavan IQM:n menestystarinat.
Valtion pääomasijoitusyhtiö näkee, että kasvuyritykset tuovat paljon lisää varallisuutta Suomeen.
– Muutos on jo käynnissä. Pitäisin tätä Suomen historian suurimpana uuden varallisuuden kertymisen aikakautena, jota juuri nyt elämme. Meidän visio on, että kasvuyritykset tulevat olemaan 250 miljardin arvoisia kymmenen vuoden aikana, Tesin toimitusjohtaja Pia Santavirta sanoo.
– Tavoitteena olisi, että pääsisimme Ruotsin mallin mukaisesti omistamaan siitä noin 35 prosenttia tai 50 prosenttia. Se on se avain, millä myös Suomi alkaa vaurastumaan, hän jatkaa.
Minne työpaikat ja verotulot?
Tesi eli Teollisuussijoitus pyrkii eläkeyhtiöiden ja muiden suomalaisten suursijoittajien kanssa huolehtimaan samalla siitä, että läpimurron tekevät yritykset pysyvät osittain kotimaisessa omistuksissa eivätkä päädy kokonaan ulkomaisiin käsiin.
Kasvavat yritykset tarvitsevat kansainväliseen läpimurtoon myös ulkomaista pääomaa, sillä suomalaiset varat eivät edelleenkään riitä rahoittamaan esimerkiksi satojen miljoonien eurojen kehitystyötä.
Yrityksiä ei kuitenkaan haluta päästää täysin ulkomaiseen omistukseen, koska silloin ne voisivat lähteä herkemmin kokonaan pois Suomesta.
