Riitojen sopiminen kannatti – Guns N' Rosesin keikoille myytiin 24 tunnissa yli miljoona lippua

Myös hard rock -konkarien ensi vuoden Suomen-keikalle myytiin lippuja ennätystahdilla.

Guns N’ Rosesin Not In This Lifetime -kiertueen Hämeenlinnan konserttiin myytiin ensimmäisen lipunmyyntipäivän ensimmäisten tuntien aikana ennätykselliset yli 35 000 lippua.

Yhtye on keikkaillut laulajansa Axl Rosen johdolla erilaisten kokoonpanojen voimin vuosien saatossa, mutta huhtikuussa 2016 alkaneella kiertueella ovat mukana ensimmäistä kertaa vuoden 1993 jälkeen yhtäaikaa yhtyeen tunnetuimpaan miehitykseen Rosen lisäksi kuuluneet soolokitaristi Slash ja basisti Duff McKagan.

Slashin ja Axlin on väitetty olleen vuosikausia puhumatta toisilleen.

Guns N' Roses konsertoi Kantolan tapahtumapuistossa Hämeenlinnassa lauantaina 1. heinäkuuta 2017.

– Konsertti jatkaa Kantolan tapahtumapuiston konserttien menestystä. Puisto on todistanut olevansa ihanteellinen paikka Guns N’ Roses konsertin kaltaiselle "kerran elämässä" -tapahtumalle. Olemme erittäin iloisia ennätyksellisestä lippukysynnästä, kommentoi yhtyeen Suomeen tuovan Live Nation Finlandin promoottori Scott Lavender tiedotteessa.

Hard rock -konkariyhtyeen vuoden 2017 kiertueen konserttien liput ovat käyneet kaupaksi muuallakin Euroopassa sekä Pohjois-Amerikassa.

Billboard uutisoi Guns N' Rosesin keikkalippuja myydyn myynnin alkamista seuranneen vuorokauden aikana Euroopassa ja Kanadassa yli miljoona kappaletta.

Katso alta videolta, miltä Guns N' Rosesin keikkimeininki näyttää vuonna 2016!


Lue myös:

    Uusimmat