Rekkojen polttoainetuontiin rajoitus

Suomi aikoo vuodenvaihteesta lähtien rajoittaa EU:n ulkopuolelta eli käytännössä Venäjältä saapuvien hyötyajoneuvojen säiliöissä tapahtuvaa polttoainetuontia. 400 litran raja on tarpeen, sillä nykyistä säädöstä rikotaan jatkuvasti.

Tulli olisi halunnut tuontirajaksi ennen EU-aikaa voimassa olleen 200 litraa. Tuolloin Suomen valtio hyötyisi polttoaineveroina edes vähän Venäjän rekkaliikenteestä. Tällä hetkellä rekat saavat tuoda vapaasti dieselpolttoainetta Venäjältä sen määrän, mikä mahtuu ajoneuvon alkuperäiseen säiliöön - yleensä 400-500 litraa. Määräystä rikotaan toistuvasti lisäsäiliöiden turvin.

Rekkojen alkuperäisten menovesitankkien koon selvittely teettää tullilla ylimääräistä työtä. Näillä näkyminen vuodenvaihteesta lähtien ongelma poistuu, kun kukin ajokki saa tuoda maahan polttoainesäiliöiden koosta riippumatta enintään 400 litraa. Salakuljetusyritys tulee kalliiksi, sillä tulli maksattaa ylimäärälitroista polttoaineveron.

Houkutus tulla tankit täynnä rajan yli on suuri, sillä tämän hetken kurssin mukaan dieselöljy Venäjällä maksaa vain 53 penniä litra. Niinpä Venäjän rahtiliikenteestä Suomen valtio jää polttoaineverojen menetyksenä nuolemaan näppejään jopa satoja tuhansia markkoja päivässä. Laillisestikin tuodulla 400 litralla rekka kiitää maamme maanteitä keskimäärin 800 kilometriä.
(MTV3/Ulla Pulliainen)


Lue myös:

    Uusimmat