Red Bullin ylivalta mureni! Bakun aika-ajossa yllätys ja romua

Ferrarin Charles Leclerc rynnisti yllättäen paalupaikalle F1-sarjan Azerbaidzhanin GP:n aika-ajoissa perjantaina. Alfa Romeon suomalaiskuski Valtteri Bottas yksi 14. sijalle. 

Alkukautta dominoineen Red Bullin Max Verstappen ja Leclerc ajoivat päätösosion avausvedoillaan tuhannesosilleen saman ajan, mutta Verstappen oli kiinni paalussa kellotettuaan vedon monacolaista aiemmin. 

Toisilla yrityksillä Leclerc nosti vauhtia ja jätti Verstappenin taakseen 0,188 sekunnin erolla. Kyseessä on Leclercin kolmas peräkkäinen paalu Bakussa sekä Ferrarin ensimmäinen tällä kaudella. Red Bull oli vienyt kaikki kolme ykkösruutua alkukaudella.  

Verstappen ylsi puolestaan ensi kertaa urallaan eturiviin Azerbaidzhanissa.

– Onhan tämä yllätys, todella mukava sellainen. Pitää kuitenkin muistaa, että kisavauhdissa olemme todennäköisesti vielä jäljessä Red Bullia, joten johtopaikan pitäminen tulee olemaan vaikeaa, Leclerc kommentoi heti aika-ajon jälkeen.    

Kärkinelikon täydensivät Red Bullin Sergio Perez (+0,292) ja Ferrarin Carlos Sainz (+0,813). 

Bottas valitteli tiimiradioon toisen session päätteeksi, että hänellä oli varaa parantaa, mutta suomalaisen oli tyytyminen 14. sijaan. Hän kukisti kuitenkin 16:nneksi jääneen tallitoverinsa Zhou Guanyun

Aika-ajosessio sujui katuradalla madellen, sillä avausosio keskeytyi kahdesti punaisilla lipuilla ulosajojen takia. 

Ensin seinään rysäytti AlphaTaurin Nyck de Vries. Pian oli Alpinen Pierre Gaslyn vuoron. Kaksikko jäi sijoille 20 ja 19.  

Perjantain aika-ajo määritti lähtöjärjestyksen sunnuntain osakilpailuun. Lauantaina Bakussa ohjelmassa ovat sprinttikisan aika-ajo sekä itse sprintti, josta kahdeksan nopeinta saa MM-pisteitä.

Azerbaidzhanin GP:n aika-ajojen tulokset:

Sija

Kuljettaja

Talli

Aika/ero

1.

Charles Leclerc

Ferrari

1.40,203

2.

Max Verstappen

Red Bull

+0,188

3. 

Sergio Perez

Red Bull

+0,292

4.

Carlos Sainz

Ferrari

+0,813

5.

Lewis Hamilton

Mercedes

+0,974

6.

Fernando Alonso

Aston Martin

+1,050

7.

Lando Norris

McLaren

+1,078

8.

Yuki Tsunoda

AlphaTauri

+1,378

9.

Lance Stroll

Aston Martin

+1,408

10. 

Oscar Piastri

McLaren

+1,408

14. 

Valtteri Bottas

Alfa Romeo

Lue myös:

    Uusimmat