Fernando Alonsolta hurjaa puhetta: "Valtteri Bottaksella voisi olla viisi maailmanmestaruutta"

Aussielämä on muuttanut Valtteri Bottasta: "Erilaista, kuin mihin olen aikaisemmin tottunut" 0:56
Tiffany Cromwellin kanssa seurusteleva Valtteri Bottas kertoo MTV Urheilulle, miten aussielämä on muuttanut häntä.

F1-konkarikuljettaja Fernando Alonso on ladannut hurjan kommentin. Hänen mukaansa Valtteri Bottaksella voisi olla viisi maailmanmestaruutta, jos Lewis Hamiltonilla olisi ollut vaikeuksia kaksikon yhteisinä Mercedes-aikoina.

Alonso elää F1-urallaan uutta kevättä, kun Aston Martinin auto on ollut tällä kaudella oivassa iskussa. 41-vuotias espanjalainen on nakutellut itsensä kolmanneksi kauden kaikissa ensimmäisissä kolmessa osakilpailussa.

Konkari tiedostaa Red Bullin mahtiaseman kärjessä ja kommentoi maltillisesti mahdollisuuksiaan voittaa tällä kaudella.

– Toivon sitä, mutta siitä ei ole takeita. Jos katsoo muutamia edellisiä vuosia, (Pierre) Gasly voitti Monzassa ja (Esteban) Ocon Unkarissa, joten aina voi olla mahdollisuus, mutta mitä lähempänä olet kärkeä, sitä paremmat mahdollisuudet siihen on. Tällä hetkellä emme ole siellä (keulassa) ja tarvitsemme muiden apua. Kyse olisi sattumasta, emmekä voittaisi siksi, että olemme parhaita, Alonso sanaili Marcalle.

Kaksinkertainen maailmanmestari pohtii, että Aston Martinin ohjaimissa voisi olla mahdollisuuksia taistella maailmanmestaruudesta 2024 tai 2025, ja siihen talli hänen mukaansa kauden positiivisen alun jäljiltä myös uskoo. 

– Uskon, ettei meillä ole 2023 (tällä kaudella) mahdollisuutta, mutta ei myöskään muilla, koska etulyöntiasemassa olevaa Red Bullia on vaikea haastaa, mutta talvella tekemämme harppauksen jälkeen voisimme ottaa talvella 2024 seuraavan ja kyetä taistelemaan maailmanmestaruutta. Meillä on aihetta optimismiin.

"Niin tämä toimii"

Alonso sanoo kunnioittavansa suuresti Mercedeksellä ajavaa seitsenkertaista maailmanmestaria Lewis Hamiltonia, jonka kanssa hänellä lentelivät McLarenilla aikoinaan kipinät britin tallikaverina 2007.

– Ajattelen edelleen, että hän on yksi historian parhaista, mutta hän on myös ollut onnekas tai tiennyt olevansa dominoivassa autossa monien vuosien ajan. Kun niin on tapahtunut, (Michael) Schumacher on voittanut seitsemän maailmanmestaruutta, Lewis myös seitsemän, (Max) Verstappen on matkalla kolmanteensa ja minä voitin kaksi. Ollaksesi mestari tarvitset parhaan auton, siltoja huipputalleissa kulmikkaana persoonana poltellut ja myös epäonnistuneita tallinvaihdoksia tehnyt Alonso pui.

Eri autoilla tarina voisi olla erilainen.

– Erilainen meille ja kaikille kuljettajille. Jos hän (Hamilton) olisi ollut vaikeuksissa Mercedeksellä niinä vuosina, Bottaksella voisi olla viisi maailmanmestaruutta. Niin tämä toimii, Alonso tykitti.

Suomalaispilotti Bottas ajoi Mercedeksellä vuosina 2017–21 ja oli parhaimmillaan MM-sarjan toinen 2019 sekä 2020. Hamilton voitti Bottaksen tallikaverina ajaessaan Verstappenin napsaisemaa 2021-titteliä lukuun ottamatta kaikki mestaruudet. 

Bottas on kertonut kokevansa olonsa rennommaksi Alfa Romeolla kuin Mercedeksellä. Mersu-vuosina menestyspaineet puristivat, suomalainen jäi hurjaa jälkeä tehneen Hamiltonin varjoon eikä pystynyt kukkimaan samalla lailla kuin tätä nykyä.

Lue myös:

    Uusimmat