Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner haluaa muutoksia Formula ykkösten sprinttiformaattiin.
Red Bullin Max Verstappen ajeli ylivoimaiseen voittoon Formula ykkösten Austin sprinttikilpailussa. Oman tallinsa menestyksestä huolimatta Red Bullin tallipäällikkö Christian Horner haluaa sprinttikisaan muutoksia.
– Mielestäni siihen pitää lisätä hieman jännitystä, Horner sanoo Motorsportin mukaan.
– Pitää kääntää kärkikymmenikkö ylösalaisin tai jotain. Silloin täytyy jakaa tarpeeksi pisteitä, että kuljettajat yrittävät tosissaan.
Tällä hetkellä sprinttikisasta jaetaan pisteitä kahdeksalle parhaalle. Voittaja saa kahdeksan ja siitä eteenpäin jaetaan aina yksi piste vähemmän.
– Sprinttikisan voitto ei tunnu (erikoiselta). Tietysti se ei tunnu samalta kuin GP-kisan voitto, mutta olemme siinä tilanteessa, missä muutosta pitää pohtia, Horner toteaa.
– Mielestäni konsepti on hyvä, mutta toteutuksesta voisimme saada jännittävämmän katsojille.
Sprinttikisaa on kritisoitu myös siksi, että tallit ehtivät harjoitella ja saavat dataa sunnuntain kisaa varten huomattavasti enemmän kuin aikaisemmin. Sen myötä arvaamattomuus vähenee. Max Verstappen on samoilla linjoilla.
– Jos olisin fani, olisin pettynyt enemmän tai vähemmän, Verstappen lataa suoraan.
– Jos ei tapahdu mitään hullua, tiedät mitä tulee tapahtumaan huomenna (kilpailussa). Mielestäni se vähentää sunnuntain taianomaisuutta.
Uusimmat
-
16:02
Pörssisähköläisten kissanpäivät: "Edullista sähköä tarjolla paljon"
-
15:55
Iranin presidentin helikopterisaattueessa onnettomuus
-
15:46
Iran vahvistaa käyvänsä neuvotteluita arkkivihollisensa kanssa
-
15:36
Onko Petteri Orpo huolissaan turvallisuudestaan? Näin pääministeri vastaa
-
15:30
Pernilla Böckerman vaihtoi hiustyyliä – seuraajat haltijoissaan: "Ihan täydellinen"
-
15:11
Näky lentokoneen ikkunasta aiheutti paniikin lentokoneessa Intiassa
-
15:09
Annimari Kortteen uran viimeinen kausi käynnistyi nihkeästi
-
15:02
Haluatko auttaa pörriäisiä omalla kotipihallasi? Olennaista on hallittu hoitamattomuus
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
Lataa lisää