Biletutkija hehkuttaa alkoholitonta baaria – kaikki eivät innostu

Ruotsalaiskoomikko Mårten Andersson ilmoitti muutama kuukausi sitten kyllästyneensä känniörveltämiseen ja perustavansa alkoholittoman baarin.

Sober-niminen yökerho avattiin viime perjantaina Tukholman ydinkeskustaan teatteritalo Södra Teaternin yhteyteen. Baarissa oli perinteisen klubi-illan elementit, dj:t, drinkit ja tanssilattia, mutta ei alkoholia.

– Tunnelma oli parempi kuin uskalsimme odottaa. Ihmiset olivat iloisia ja ilmassa oli aitoa rakkautta, Södra Teaternin ravintolapäällikkö Martin Johansson hehkuttaa.

Johanssonin mukaan uutta konseptia tuli testaamaan noin 900 asiakasta. Alkoholiton baari on aika rohkea ajatus ottaen huomioon pohjoismaisen juomakulttuurin.

Huolestuttiko missään vaiheessa, miten yleisö ottaisi sen vastaan?

– Liput myytiin loppuun kaksi viikkoa ennen avajaisiltaa, joten siinä ei ollut juuri jännitettävää. Kaikki oli suunniteltu hyvin, monipuolisista alkoholittomista drinkeistä lähtien. Loppujen lopuksi se oli baarinpitäjälle tavallinen ilta, mutta ilman alkoholia.

Johansson kertoo, että uusi konsepti on ravintolatyöntekijöiden mieleen.

– Henkilökunta rakastaa tätä. Baarissa ei ollut mitään tappeluja tai rähinää, vaan 900 iloista ihmistä.

Suomalaiskollegat skeptisiä

Johanssonin suomalaiset kollegat suhtautuvat konseptiin epäillen.

– Toimisiko vastaava Suomessa? Enpä usko. On kai tuollaisia erikoisia juttuja joskus kokeiltu, mutta ne ovat jääneet muutaman kuukauden pyrähdyksiksi, helsinkiläisen yökerhon Kuudennen Linjan ravintolapäällikkö Johannes Apponen toteaa.

– Jos edes perinteinen baari- ja yökerhotoiminta kantaisi, olisimme tyytyväisiä.

Yökerho Namun ravintolapäällikkö Niclas Belfrage on samoilla linjoilla.

– Konsepti on tosi mielenkiintoinen, mutta en usko, että se toimisi Suomen markkinoilla ainakaan sellaisenaan ilman muuta oheistoimintaa. Kokemus on näyttänyt, että jos Suomessa lähdetään ulos seurustelemaan, siihen kuuluu alkoholi.

Alkoholin myynti on oleellinen osa ravintolaillan tuotosta.

– Saa myydä aika paljon limua ja aika korkeaan hintaan, jos meinaa päästä ilman alkoholia samaan tulokseen.

Belfrage ei usko, että alkoholiton baari menestyy sellaisenaan Ruotsissakaan, vaikka trenditietoinen Tukholma näyttääkin ottaneen sen hyvin vastaan.

– Luulen, että muutaman kuukauden päästä sitä kehitetään uusiksi.

Biletutkija innoissaan

Väitöskirjan suomalaisten yöelämäkäyttäytymisestä tehnyt sosiologi Antti Maunu pitää ruotsalaiskoomikon ideaa hyvänä.

– Siinä on ymmärretty, mistä hauskanpidossa on oikeasti kyse. Ravintolat ja baarit ovat sosiaalisia areenoita, joissa ihmiset pääsevät lähemmäs toisiaan. Kyse on yhdessäolosta, ei alkoholista.

Maunu ymmärtää suomalaisten ravintoloitsijoiden näkökannan, mutta haastaa Suomen ravintolabisnestä uudistumaan.

– Sen sijaan että puhutaan alkoholista, ravintoloitsijoiden kannattaisi selvittää, mistä muusta ihmiset olisivat valmiita maksamaan. Yökerhoissa ei ole juuri nähty uusia innovaatioita sitten 80-luvun teknokulttuurin.

– Alkoholi on Suomessa sosiaalinen voiteluaine, mutta sen rooli on kevenemässä. Ihmiset voisivat keksiä muitakin tapoja "rikkoa jäätä" ja tähän pitäisi järjestää tilaisuuksia.

Voisiko sellainen olla alkoholiton baari?

– Kokeilemisen arvoista se ainakin olisi. Jos markkinointi tehtäisiin oikein, kysyntää varmasti olisi. 

Lue myös:

    Uusimmat