Rankingissa eroa 427 sijaa – Emil Ruusuvuori lensi pihalle: "Todella karmeaa"
Emil Ruusuvuoren kaksinpeliurakka tenniksen Ranskan avointen arvoturnauksessa päättyi kahden sadekatkon jälkeen tylyyn kolmen erän tappioon Etelä-Korean Kwon Soon-Woolle. Eteläkorealainen hallitsi ottelua selvästi ja nappasi voiton lukemin 6–3, 6–4, 6–3.
Ottelu keskeytyi kahdesti sateen takia, eikä Ruusuvuori ollut terävimmillään, kun peliä päästiin jatkamaan toisen ja kolmannen erän lopulla. Ruusuvuori menetti syöttönsä heti molempien taukojen jälkeen, ja Kwon nappasi erävoitot. Ottelu kesti sadetauot pois lukien kaksi ja puoli tuntia.
Kuluva kausi on ollut Ruusuvuorelle haastava, sillä suomalainen on kärsinyt selkävaivasta. Aiemmin toukokuussa Ruusuvuori katkaisi pitkän tappioputkensa ja voitti kaksi ottelua, mutta viime viikolla hän joutui vetäytymään Geneven ATP-turnauksesta sairastumisen takia. Flunssa oli vienyt parhaan terän suomalaisässän vireestä.
– Oli todella karmeaa kaikin puolin, pelissä ei ollut mitään hyvää oikein missään vaiheessa. Olisi silti pitänyt saada tietyt paikat kääntymään itselle likaisemmalla pelillä tai jollain tavalla, mutta se ei tänään onnistunut, Ruusuvuori kertasi STT:lle.
Pariisin koleassa ja sateisessa säässä Ruusuvuori oli vaikeuksissa omissa syöttövuoroissaan. Kwon sai ottelussa peräti 25 murtopalloa, joista suomalainen onnistui pelastamaan 19. Ruusuvuorelle murtopalloja kertyi vain neljä, joista hän otti kaksi syötönmurtoa.
Ruusuvuori on maanantaina julkaistulla kaksinpelin maailmanlistalla 67. sijalla ja Kwon vasta 494:s. Viime vuonna pitkän pelitauon pitänyt eteläkorealainen on ollut rankingissa parhaimmillaan 52:s vuonna 2021.
Nelinpelissä vastassa kärkipari
Ruusuvuoren on määrä pelata Ranskan avoimissa myös nelinpeliä Unkarin Marton Fucsovicsin kanssa. Kaksikko kohtaa avauskierroksella turnauksen kakkossijoitetun parin Rohan Bopannan ja Matthew Ebdenin.
– Marton kysyi, että pelataanko, ja sanoin, että joo. Pitää katsoa, missä vaiheessa astun ruohokentille, mutta aika pian se on varmaan mahdollista, Ruusuvuori sanoi.
Ruusuvuori aikoo pelata kesäkuussa myös haastajaturnauksia ennen Wimbledonin grand slam -turnausta.
– Olen ilmoittautunut challenger-kisoihin niille kovempien turnausten viikoille, kun oma ranking ei taida riittää pääsarjaan. Haluan mahdollisimman paljon matseja, että saan hyvän pelituntuman kohti Wimbledonia.
Suomen Otto Virtanen pelaa parhaillaan omaa avauskierroksen otteluaan Itävallan Filip Misolicia vastaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää