Rallimestarille suomalaiset managerit

Craig Breen
Craig Breen ajoi Fordilla viime vuoden Espanjan MM-rallissa.Getty Images
Julkaistu 07.02.2013 12:59

Vuoden 2012 rallin S2000-luokan maailmanmestari Craig Breen, 23, on tehnyt pitkäaikaisen managerointisopimuksen Kim Vatasen ja Atte Varstan kanssa.

Irlantilaiskuljettaja Breen teki alkuvuodesta tehdassopimuksen Peugeot Sportin kanssa. Hän ajaa valikoituja EM-ralleja tämän vuoden aikana ja toimii Peugeot'n 208 R5 -auton pääkehittäjänä.

- Odotan innolla yhteistyötä molempien kanssa. Työtä ja omistautumista tarvitaan tulevina vuosina, mutta saadessani taustalleni kokeneet taustavoimat olen tulevaisuudessa entistä parempi rallikuljettaja. Olen todella motivoitunut yhteistyöstämme ja meillä on mielenkiintoiset vuodet edessä, Breen kertoo.

- Craig on osoittanut olevansa poikkeuksellinen lahjakkuus ja nuoresta iästään huolimatta kykenevä voittamaan mestaruuksia. Lahjakkuuden lisäksi hänessä on voimakasta määrätietoisuutta ja halua kehittyä ihmisenä sekä ralliammattilaisena, Vatanen ja Varsta toteavat.

Vatasen ja Varstan managerointiyhtiön kirkkain tähti on Volkswagenin tehdaskuljettaja Sebastien Ogier.