Kreikassa roihusi sunnuntaina valtoimenaan useita maastopaloja.
Runsaan 30 kilometrin päässä Ateenasta Varnavasin kaupungissa roihuavan palon liekit olivat pahimmillaan 25-metrisiä.
Varnavasin asukas Katerina Fylaktou kertoo Reutersin haastattelussa, että tuli eteni kovaa vauhtia.
– Kylä oli tulen ympäröimä hetkessä. Siinä ei ollut mitään logiikkaa.
Palo levitti niin paljon savua, että Ateenassa näkymä hehkui hetken punaisena sunnuntaina iltapäivällä.
Reutersin mukaan ihmiset pakenivat kodeistaan Varnavassa. Evakuointihälytyksiä tehtiin viidellä lähialueella, Reuters kertoo.
Video näyttää palohenkilöstön rajut olot alueella.
Palot osittain hallussa
Iltapäivään mennessä palomiehet olivat saaneet hallintaan tai sammutettua yli 30 edeltävän vuorokauden aikana syttyneistä 40 maastopalosta. Seitsemän paloa loimotti kuitenkin edelleen.
