Mainos

Rahapula näkyy yliopistoissa - kursseja perutaan

Yliopistot ovat joutuneet kiristämään kukkaronnyörejään työntekijöiden palkankorotusten takia. Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani Anna Mauranen kertoo, että rahapula näkyy selvästi esimerkiksi heidän tiedekunnassaan.

Kirjallisuustieteen oppiaineessa jouduttiin joulun alla jopa perumaan tältä keväältä useita kursseja, jotka oli jo ehditty luvata opiskelijoille.

Opetusministeriö on kannustanut yliopistoja keräämään lahjoitusvaroja, ja moni yliopisto aloittikin viime vuonna varainkeruukampanjan. Viime vuonna saaduista lahjoituksista ei kuitenkaan ole iloa vielä tänä vuonna, sillä ne sijoitetaan rahastoihin, joista tulee tuottoa vasta myöhemmin.

Lahjoitusrahoista iloa vasta vuosien päästä

Yliopistojen varainkeruusta on puhuttu viime aikoina paljon, mutta vähemmälle huomiolle on jäänyt se, etteivät kerätyt varat tule suoraan yliopistojen käyttökassaan. Sekä lahjarahat että opetusministeriön niistä maksamat kannustinrahat sijoitetaan rahastoihin, ja vain rahastojen tuotoista saadaan rahaa opetukseen ja tutkimukseen.

- Jos me saisimme nyt suoraan käyttöömme lahjoitusmiljoonan, meidän ei todellakaan tarvitsisi perua opetusta, Helsingin yliopiston humanistisen tiedekunnan dekaani Anna Mauranen huokaa.

Pääoman tuottoa pitää kuitenkin odotella. Vaikka sijoitukset tehtäisiin vain vuodeksi kerrallaan, viime vuoden loppuun mennessä kerätyistä lahjoitusvaroista saisi tuottoa vasta ensi vuodenvaihteessa.

Esimerkiksi Helsingin yliopisto kertoo rahastonsa verkkosivuilla, että pääomasta tulee vuodessa 5-7 prosentin tuotto. Yliopisto sai kerättyä viime vuoden aikana noin 10 miljoonaa euroa, mistä hyvästä se saa opetusministeriöltä 25 miljoonaa. Kun nämä rahat ovat ehtineet olla rahastossa vuoden, luvassa on 1750000-2450000 euroa käyttövaroja, jonka yliopisto jakaa eri tiedekuntiensa kesken.

Tänä vuonna lahjoitusrahoista ei kuitenkaan vielä ole avuksi humanistien rahapulaan.

(MTV3 - STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.