Radiojuontaja Niko Nousiainen joutui leikkaukseen alle viikon varoitusajalla – palaa jo ensi viikolla töihin

Niko Nousiainen kertoo ajasta, jolloin hän oli naimisissa Sofia Belórfin kanssa 5:00
Niko Nousiainen ja Sofia Belorf pitivät yhtä 2012-2017. Videolla Nousiainen muistelee ex-parin suhdetta.

Niko Nousiainen joutui sairauslomalle. 

Radiojuontaja Niko Nousiainen toipuu parhaillaan jalkaleikkauksesta, jossa hän oli tällä viikolla. 

– Viime syyskuussa jalkapalloa pelatessa nilkkani nyrjähti todella pahasti. Jalassani on aina ollut ylimääräinen luunpalanen, joka ei ole kuitenkaan vaivannut. Nyrjähdyksen seurauksena luupala vaurioitui, alkoi ärtymään ja hankaamaan jänteitä, joten se piti poistaa, Nousiainen kertoo MTV Uutisille.

Huumori ei ole tilanteen keskellä päässyt unohtumaan. Seuranaan sairaslomalla hänellä on 9-vuotias koiravanhus.

– Eikö se niin mene, että omistaja alkaa muistuttaa koiraansa? Koko ajan tulee jotain pientä vaivaa, koiralta lähtee vanhuuttaan karvat ja minulta tukka päästä. Klinkkaamme myös molemmat samaa jalkaa, Nousiainen nauraa.

Nousiainen kertoo varautuneensa jonottamaan leikkausta alun perin vuoden verran. Peruutusajan myötä hän pääsi kuitenkin tähystysleikkaukseen aikaisemmin tällä viikolla. 

– Lääkäri soitti viime viikolla, että pääsisinkö tulevana keskiviikkona leikkaukseen. Pääsen siis kesäksi kuntoon ja nilkasta tuli entistä ehompi, hän iloitsee.

Treenaamisen suhteen Nousiainen joutuu käyttämään luovuutta. Juoksu ja salitreeni ovat pois laskuista. 

– Olen tykännyt aina käydä salilla, mutta nyt kun salit menivät kiinni, se jäi. Ajattelin sitten, että alan juoksemaan sen sijaan. No nyt ei sitten juostakaan. Nyt pitää oikeasti keksiä itselleni urheilullista tekemistä. 

Nousiaisen onneksi työt jatkuvat pian, eikä edessä ole pitkää sairaslomaa. 

– Menen jo maanantaina töihin. Leikkaus tehtiin tähystyksellä, eikä radiossa paljoa haittaa se, että jalka on paketissa. Työt sujuvat kivasti ja olen kiitollinen, että niitä on riittänyt tällaisina aikoina.

Niko Nousiainen hyppäsi kansan tietoisuuteen alun perin Big Brother -kilpailun kautta vuonna 2007. Hän oli naimisissa Sofia Bélorfin kanssa vuosina 2012-2017. Sittemmin hän on tehnyt uraa radiojuontajana Nrj-kanavalla. 

Lue myös:

    Uusimmat