Jääkiekkoliigan pronssijoukkueen Jokerien uusin hankinta on puolustaja Yves Racine. NHL-seura Tampa Bayssä päättyneellä kaudella pelannut kanadalainen Racine teki helsinkiläisseuran kanssa vuoden sopimuksen.
Racine on pelannut NHL:ssä yhdeksän kautta. Quebecin Matanessa syntynyt Racine aloitti dollariliigauransa Detroit Red Wingsissä 1989. Liigaan kaksi vuotta aiemmin ykköskierroksella numerolla 11 varattu Racine pelasi sittemmin myös Philadelphiassa, Montrealissa, San Josessa ja Calgaryssä ennen siirtymistään Floridaan. Racine, 29, on pelityyliltään liikkuva ja kanadalaiseksi puolustajaksi aktiivisesti hyökkäyksiin osallistuva pelaaja. Parhaalla pistekaudellaan Racine teki 1993-94 Philadelphiassa yhdeksän maalia ja antoi 43 maalisyöttöä. Jäähyminuutteja Racinelle tuomittiin samaisella kaudella 52.
Racine pelasi Kanadan hopeaa voittaneessa MM-joukkueessa Suomessa 1991 ja myös Italiassa 1994, jolloin vaahteranlehtipaidat voittivat kultaa. Racinea kuvattiin Jokerileirissä varsin arvokkaaksi hankinnaksi. Racine selvitti muuttomotivaation syyksi mm. sen, että kolmilapsinen perhe on yhdeksän NHL-kauden aikana muuttanut viidesti.