Mainos

Pyöräilijät vaarassa Suomessa

Huomenna alkavan valtakunnallisen pyöräilyviikon teemana on tänä vuonna "eläköön pyöräilijä". Viikon aikana tempaistaan myös liikenneturvallisuuden lisäämiseksi.

Pyöräilyn turvallisuus on Suomessa heikko muihin Pohjoismaihin verrattuna. Esim. Norjassa kuolee vuosittain alle 20 pyöräilijää. Suomessa vastaava luku on viime vuosina ollut noin 60-70.

Viime vuonna tilanne parani huomattavasti. Liikenteessä kuoli kuitenkin vielä 44 polkupyöräilijää. Tilastoituja, vakavia loukkaantumisia pyöräilijöille sattuu vuosittain noin 2000. Yksi keskeisimpiä tavoitteita on viime vuosina ollutkin pyöräilykypärän käytön lisääminen.

Äitienpäivänä alkavalla pyöräilyviikolla ovat jälleen esillä pyöräilyn monikäyttöisyys, saasteettomuus ja terveellisyys.

Väistämissäännöt muuttuvat

Kevyen liikenteen, siis myös pyöräilijää koskevat, väistämissäännöt muuttuvat 1. kesäkuuta. Niiden mukaan pyörätieltä tuleva väistää autoa pyörätien ja ajoradan risteyksessä. Kääntyvän auton on kuitenkin aina väistettävä risteävää tietä ylittävää pyöräilijää.

Jos risteyksessä taas on kärkikolmio tai stop-merkki, ajoradalla oleva on velvollinen väistämään. Tällöin pyörätieltä tulija saa mennä ensin. Jos ei ole pyörätietä ja pyöräilijä ajaa ajoradalla, on risteyksessä oikealta tulevaa väistettävä. Pyöräilijän on kuitenkin aina käytettävä pyörätietä tai ajorataa merkittyä pyöräkaistaa, kun se on mahdollista.

Eduskunnassa nämä väistämissäännöt ehtivät täysistuntokäsittelyssä nostattaa kipakan sanavaihdon. Lainmuutosesitystä arvostelevat kansanedustajat katsoivat, että muutos ei korjaa mitään, vaan päinvastoin aiheuttaa sekaannusta.
(STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.