(Monsp Records)
Nopealla tahdilla levyjä suoltava Pyhimys julkaisi tämän vuoden ensimmäisen albuminsa Mediumin toukokuun alussa. Seuraava levy eli Paranoid olikin vuorossa jo lokakuun lopulla. Näistä ensin päivänvalon nähnyt albumi sisältää letkeämpää meininkiä ja nousee hieman paremmaksi julkaisuksi. Tovi sitten tullut tiedote kertoi, että Paranoid jää Pyhimyksen viimeiseksi sooloalbumiksi miehen siirtyessä mm. viime vuonna debyyttinsä julkaisseen Ruger Hauer –ryhmittymän rivijäseneksi. Aikamoiset jäähyväiset mies jätti kuluvan vuoden aikana.
Mediumin taustat ja melodiat heittelevät laidasta laitaan. On mm. seitkytlukuista popiskelmää (Ei mennä enää koskaan landelle), surffilattaria (Kaunotar ja Sirviö), jazzia (Sami tosi isot imaS), Esa Pakarista (Positiivinen junamatka), melankoliaa (0) ja loungea (Bättre Folk). Seitsenhenkinen taustabändi soitti Pyhimyksen taustalla ja biisit napattiin talteen yhteisotoilla. Levy kuulostaakin hyvältä bändityöskentelyltä.
Nopeasti Mediumin jälkeen julkaisuun päätynyt Paranoid onkin aluksi melkoinen elämys: levyn kansista (tekijä OTTO MAJA) ei selviä, kenen kiekko on kyseessä. 13 Paranoidia sisältävä biisilistakin on mielenkiintoinen. Itse levyaihiosta sitten selviää, kenen levystä on kyse. Paranoidin on tuottanut ja miksannut Steen1. Biisituottajalistalta löytyy Steenin lisäksi mm. Joniveli, KSP ja Jukka Immonen.
Paranoidin biisit ovat paljon vakavampia kuin Mediumilla. Tulee mieleen Eminem, joka aikoinaan julkaisi iloisen ja hauskalla videolla ryyditetyn kappaleen ensisinglenä ja kakkossinkkuna vuoron sai vakava-aiheinen, tiukka biisi. Eniten tähän viittaa melankolisella pianomelodialla säestetty biisi # 3. Sanoitukset Paranoidilla ovat myös varsin synkkiä. Koulusurmaajat ja kauppakeskuspommittajat mainitaan nimeltä samalla kuin muuten ruoditaan nyky-yhteiskuntaa ja voimasanat sinkoilevat. Silti, useamman kuuntelun jälkeen, Paranoid kuulostaa aina vaan paremmalta levyltä.
Molemmat levyt ovat lopulta niin kovia paketteja, ettei jää muuta vaihtoehtoa kuin antaa täydet viisi tähteä!