Puuttuvatko vanhemmat edelleen elämääsi, vaikka asut jo omillasi? Psykoterapeutti kertoo, kuinka asetat rajat

1:55
Milloin ihminen tarvitsee terapiaa? Asiaa pohdittiin Uutisaamussa.

Psykoterapeutti Katriina Järvinen kertoo, mitä nuoren aikuisen kannattaa tehdä, jos vanhemmat yrittävät edelleen liikaa sanella elämän suuntaa.

Oletko joutunut tilanteeseen, jossa muutit lapsuudenkodistasi pois jo aikoja sitten ja siltikin vanhempi tai vanhemmat yrittävät hallita elämääsi liikaa? Äiti ehkä tulee kysymättä luoksesi siivoamaan tai laukoo tökeröjä kommentteja ulkonäöstäsi. Psykoterapeutti, kulttuuriantropologi ja tietokirjailija Katriina Järvinen kertoo MTV Uutisille, mitä tällaisessa tilanteessa kannattaisi tehdä.

Hallinnan tunne tärkeää itsetunnon kannalta

Järvinen muistuttaa, että identiteetin kannalta jokaisen on tärkeää kokea olevansa itsenäinen, oman elämänsä ohjaksissa oleva yksilö – siinä määrin, kuin se olosuhteiden puitteissa on mahdollista.

Suomen kaltainen länsimainen hyvinvointiyhteiskunta perustuu oikeusjärjestelmäänsä myöten ajatukseen jokaisen oikeudesta tehdä omat valintansa itse sekä siitä, että päätöksistään kantaa vastuun.

– On ihmisen itsetunnon ja omanarvontunnon kannalta tärkeä kokemus se, että kokee tehneensä jonkun päätöksen itse. Että on valinnut opiskelupaikan tai kumppanin itse.

Vanhemmista on oikeus irrottautua

Vanhemmat ovat monelle lapselle elämän ensimmäinen auktoriteetti ja heillä on lapsesta lakisääteinen vastuu 18 ikävuoteen asti. Niinpä tämä riippuvuussuhde on ihmisessä erittäin syvällä.

– Psykoterapeuttina ajattelen, että ihmisillä usein menee koko elämä yrittää kasvaa erilleen tästä elämänsä ensimmäisestä riippuvuussuhteesta eli omista vanhemmistaan, Järvinen pohtii.

Järvinen muistuttaa, että lapsella on oikeus erillisyyteen ja siihen, ettei vanhempi enää myöhemmin puutu hänen valintoihinsa. Jos vanhempi ymmärtää, että lapsen pitää kasvaa omaksi erilliseksi yksilökseen, irtautuminen on helppoa eikä suhde vanhempiin välttämättä muutu ongelmalliseksi.

Ongelmia voi tulla monesta syystä

Irrottautuminen vanhempien henkisestä otteesta voi olla nuorelle aikuiselle haastavaa monesta syystä. Kenties vanhempi ei näe rajaa itsensä ja lapsensa välillä. Hän voi myös kokea, että lapselle voi sanoa asioita, joita ei muissa ihmissuhteissa kenties toteaisi.

– Ehkä hän myös katsoo oikeudekseen osoittaa tyytymättömyyttään ja esittää vaatimuksia vielä lapsen ollessa täysi-ikäinen, koska kokee aiempina vuosina uhranneensa ja antaneensa niin paljon, Järvinen miettii.

Rahallinen tuki voi ajaa kiitollisuuden velkaan 

Myös raha voi tuottaa irtaantumishaasteita. Vanhemmat saattavat sponsoroida aikuista lastaan taloudellisesti, mistä voi aiheutua syyllisyyden tuntemuksia ja tunne siitä, että ei heille voi sanoa vastaan. 

– Niin mukavaa kuin onkin se, että vanhemmat ostavat vaikkapa asunnon opiskeluajaksi, maksavat puhelinlaskusi tai antavat pesämunaa oman asunnon hankkimiseen, niin samalla raha luo lojaliteettisuhteen, Järvinen muistuttaa.

Jokin tabu voi vaikeuttaa kommunikointia

Järvisen mukaan hyvin usein suomalaisissa perheissä on jokin ongelma, josta ei puhuta, vaikka kaikki sen olemassaolon tiedostavatkin: kenties alkoholiongelma, fanaattinen uskonnollisuus, poliittinen ideologia tai tragedia, josta vaietaan, koska muuten kaikki voisi räjähtää käsiin. 

– Tällaiset salaisuudet sitovat meidät hämäränkaltaisiin kommunikaatiosysteemeihin, joissa asioista ei puhuta suoraan ja joka on samalla sellainen näkymätön seitti, josta ei päästä eroon, koska mielessämme on sekaisin kaikenlaista syyllisyyttä ja lojaliteettia ja rakkauttakin.

Suhde vanhempiin ei ole yksioikoinen

Usein vanhempien kanssa on takana monta vuotta yhteistä eloa. Sinä aikana on nähty vanhempien huonojen puolien ohella niitä hyviä. Vuosien varrella perheessä on kenties koettu aitoa rakkautta ja välittämistä.

– Luulen, että meihin on sisäänrakennettuna jonkinlainen syyllisyys vanhempiamme kohtaan. Muistamme, millaisia olimme teineinä, kun huudettiin päin naamaa ja oltiin mahdottomia.

– Kyseessä on monen asian summa, mikä tekee siitä [suhteesta vanhempiin] vaikeaa. Olisikin helppoa, jos vanhempaa kohtaan tuntisi vain vihaa tai ärtymystä, mutta mukana on yleensä myös rakkautta, sääliä ja myötätuntoa, Järvinen pohtii.

Vinkkejä omien rajojen ilmaisemiseen

1. Puhu suoraan, mutta ystävällisesti

Jos haluat laittaa vanhempasi rajojen suhteen ruotuun, Järvinen suosittelee sanomaan hänelle tai heille siitä suoraan, mutta ystävällisesti. Sanavalinnoissa on syytä muistaa harkinta. 

– Tällaiset elämän tärkeät rajanvedot kannattaisi tehdä täydessä ymmärryksessä eikä vihapäissään. Siitä aiheutuu itsellekin syyllisyyttä, kun tietää toimineensa huonosti.

Nuku siis yön yli ennen kuin avaat sanaisen arkkusi ja mieti vielä kerran, ennen kuin sanot sanottavasi tai lähetät viestin. Olisi tärkeää, että vielä myöhemminkin pystyt seisomaan sanojesi takana.

Ennen kissan nostamista pöydälle vanhempien kanssa voit myös koettaa selventää omia ajatuksia esimerkiksi ammattiauttajan kanssa, kuten terapiassa. Se voi auttaa sinua valmistautumaan henkisesti tulevaan keskusteluun.

2. Voit myös kirjoittaa viestin

Jos puhuminen kasvokkain tai puhelimessa tuntuu pahalta, voit koettaa ilmaista omat ajatuksesi kirjoittamalla viestin. Omista tunteista kannattaa kirjoittaa rakentavasti ja ystävällisesti.

Yksi tapa on muotoilla asiansa vaikka tähän tapaan, toki omaan tilanteeseen sopivasti: ”Koen, että yrität vaikuttaa ja puuttua elämääni tavalla, joka ei mielestäni ole enää oikein, koska olen täysi-ikäinen ja minun täytyy tehdä elämässäni omat valintani ja mahdolliset virheeni. Toivon, että suhteemme voisi olla olemassa, mutta sen pitäisi muuttua tasa-arvoiseksi niin, että ymmärtäisit, etten ole enää lapsi, jonka elämään voi puuttua ja jota voi ohjailla vaan että olen aikuinen ja että kaikki, mitä teen ei ehkä miellytä sinua, mutta minun on pakko kasvaa erilliseksi ihmiseksi.

3. Älä selittele liikoja myöhemmin

Kun kaikki on sanottu, olisi hyvä, jos et enää kovasti selittelisi jälkikäteen. Jos jo yhden kerran olet kunnolla muotoillut sanomisesi ja rajanvetosi, ei Järvisen mukaan kannata lähteä manipulatiiviseen kommunikointiin mukaan. 

– Jos sieltä vaikka tulee vastauksena, että no ethän sinä äidistäsi ole koskaan välittänyt, voi vaikka vastata, että en lähde mukaan tällaiseen manipulatiiviseen viestittelyyn.

Entä jos vanhempi ei vain käsitä?

Jos vanhempi ei puhumisesta huolimatta muuta toimintaansa, Järvinen neuvoo vielä koettamaan keskustelua. 

– Voi koettaa kysellä, että olisiko mahdollista, jos oltaisiin vaikkapa kerran viikossa yhteydessä tai mikä nyt on kenellekin sopiva tapa pitää yhteyttä, hän pohtii.

– Jos vanhempi ei myönny sääntöihin, täytynee varmaan vain yksipuolisesti olla vastaamatta puhelimeen tai viesteihin. Hänelle voi vaikka laittaa aluksi viestiä, että rikot toivettani vastaan, että nyt en suostu tähän.

Video: Näin vältät korona-ajan aiheuttamat parisuhdekoettelemukset. Juttu jatkuu videon alla.

7:48

Vanhempi voi joutua vaikeidenkin tunteiden äärelle

Vanhemman voi olla vaikea kestää sitä, että aiemmin säyseä ja mukautuva lapsi alkaa yhtäkkiä puolustamaan itseään ja vaatimaan tasa-arvoista kohtelua. Tästä hinta on luultavasti se, että hänelle tulee hankalia tunteita uudessa tilanteessa. 

– Hän voi ajatella loukkaantuneena vaikkapa, että tässäkö nyt sitten on kiitos kaikesta huolenpidosta.

Tällaista reaktiota pelkäävälle nuorelle aikuiselle Järvinen heittää pari kysymystä pohdittavaksi:

– Miksi olisi niin, että sinun pitää kestää ikäviä tilanteita, jos vanhemmat ovat ilkeitä? Miksi vain sinun pitäisi loputtomiin kestää ikäviä tilanteita, kun yrität säästää vanhempaasi loukkaantumiselta tai mielensä pahoittamiselta?

Omia vanhempia saa kritisoida

Järvisen mielestä ihmiset lähtevät liikaa liikkeelle siitä ajatuksesta, että omia vanhempia pitäisi vain ymmärtää ja että heillä olisi aina vain jalot tarkoitusperät ja hyvät aikeet. Vanhemmaksi tuleminen on tietyllä tapaa melko sattumanvaraista ja vanhemmissa on yhtä lailla koko ihmisten kirjo, kärjistäen vaarallisista väkivaltarikollisista hyvin sensitiivisiin ja ymmärtäviin ihmisiin.

– Niinpä olisi outo ajatus, että vanhempina he olisivat jotenkin todella jaloja, todella viisaita ja yrittäisivät aina parhaansa. 

– Samoin olisi vanhemman puolelta outoa ajatella, että vika olisi aina vain niissä aikuisissa lapsissa ja ajatella heidän olevan itsekeskeisiä ja miettiä, etteivät he ymmärrä, miten vanhemmat ovat rakastaneet ja aina tehneet parhaansa.

Vanhemman pitää sietää ikäväkin palaute

Järvinen muistuttaa, että vanhemman pitää sietää ikävätkin palautteet. Vanhemman pitää hyväksyä omat virheensä ja se, että koskaan ei onnistu toimimaan täysin fiksusti, vaikka haluaisi. 

Kahden aikuisen lapsen vanhempana Järvinen tietää, että kritiikin kuuleminen jälkikasvulta ei suinkaan aina ole mieltä ylentävää. Siitä huolimatta se pitää kestää.

– Ajattelen, että minun vastuuni suhteessa heihin on suurempi kuin heidän vastuunsa suhteessa minuun.

Välirikon riski on otettava

Jos vanhempi ei kestä suoraa puhetta, voi rajojen asettamisesta seurata pahimmillaan välirikko. Järvisen mukaan aikuisen lapsen on otettava tämä riski, jos hän haluaa irtautua vanhempiensa vallasta. 

Tilanteen muuttaminen voi vaatia aikuiselta lapselta tietynlaista minäkuvasta luopumista. Aikuisiälläkin ja rajoja kaivatessa ajatus vanhempien loukkaamisesta voi tuntua kamalalta.

– Se vaatii sitä, että otat riskin lakkaamalla olemasta enää se suvaitseva ja kaiken ymmärtävä ihminen ja ryhdyt vaatimaan tasa-arvoista kohtelua.

Mahdollinen välirikko voi kestää vuosia tai vuosikymmeniä tai välit saattavat viiletä vain hetkellisesti. Välttämättä ei edes tapahdu mitään, vaan vanhempi voi ottaa asian hyvinkin, jolloin suhde saa mahdollisuuden kasvaa uudelle, tasa-arvoisemmalle tasolle.

Kaikki voi päättyä hyvinkin

Omien rajojen selvittäminen vanhemmille voi siis tuottaa myös antoisan lopputuloksen: kun rajat ovat selvillä ja niitä kunnioitetaan, voi suhde vanhempiin olla myös lämmin ja läheinen. Suhteesta tulee aikuinen ja tasa-arvoinen, kun molemmat osapuolet ymmärtävät, että ollaan erillisiä ihmisiä, joilla on osittain erilaiset päämäärät ja arvot. Parhaimmillaan ja lasten vanhempien välillä vallitsee erityinen ymmärrys.

– Mutta se vaatii sen, että tietyssä elämänvaiheessa otetaan hyvin selkeä irtiotto, jossa lapsi päästää irti henkistä energiaa sitovasta lojaliteetista ja syyllisyydestä ja että vanhempi ymmärtää lapsen olevan erillinen ja ettei tämä aina tee valintoja, jotka ovat vanhemman mielestä hyviä.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja