Putous-tähti oli vähällä tehdä täysin erilaisen sketsihahmon: "Olin päättänyt, etten tee naishahmoa"

Christoffer Strandbergin mukaan hänen sketsihahmonsa Barbi de Voro päätti sinnikkäästi tulla ohjelmaan.

Putouksen sketsihahmokilpailussa ihastuttava Barbi de Voro oli vähällä jäädä kokonaan pois ohjelmasta. Hahmon luonut näyttelijä Christoffer Strandberg paljastaa, että hänellä oli aluksi aivan erilaisia suunnitelmia sketsihahmokilpailun varalle. Barbi de Voron hahmo oli varhaisessa muodossaan olemassa jo kauan ennen Putousta, mutta Strandberg halusi valita toisenlaisen tien.

– Olin päättänyt, etten tee Barbia enkä tosiaankaan tee naishahmoa, Strandberg kertoo.

Naishahmoistaan tunnettu Strandberg ajatteli ennen Putousta, että haluaa brändätä itsensä uudelleen. Hän oli jo tehnyt erilaisen hahmon lähes valmiiksi, mutta Barbi de Voron hahmo oli sinnikäs.

– Barbi päätti tulla Putoukseen. Yritin estää häntä koko kesän, mutta hän oli päättänyt tulla, Strandberg nauraa.

Strandbergin mukaan Barbi de Voron hahmo on muokkautunut paljon. Aluksi hahmolla oli pitkä lista entisiltä aviomiehiltä varastettuja sukunimiä ja entisten heilojen rooli oli suurempi. Lapsenlapset Viktor ja Emma tulivat mukaan aivan viime hetkillä. Mummiuden korostaminen tuntui toimivan, joten Strandberg kehitti hahmoa siihen suuntaan.

– Mutta se ei tarkoita, ettei hänellä olisi ex-miestä tai miehiä, ja heistä ehkä enemmän lauantaina, Strandberg vihjaa salaperäisesti.

Putous MTV3-kanavalla lauantaisin klo 19.30.

Lue myös:

    Uusimmat