Venäläisen pankkipomon lausunnot eroavat valtion virallisesta linjasta.
Venäjän suurin pankki toteaa maan taloudella olevan "haastava makrotaloudellinen tilanne".
Viestin presidentti Vladimir Putinille vei virallisessa tapaamisessa Sperbankin toimitusjohtaja Herman Gref. Kaksikon keskustelu on luettavissa Kremlin sivuilta.
Makrotaloudelle tarkoitetaan talouden kokonaiskuvaa rakenteesta tuloskuntoon.
Grefin mukaan Sperbank kasvaa "hyvin vaatimatonta vauhtia" talouden yleistilanteen vuoksi. Pankin kasvutahti on ollut vuonna 2025 heikompaa kuin se itse ennusti, Gref myöntää.
– Tulokset ovat odotettua heikommat, mutta näin vaikeana vuonna se ei ole huonosti, Gref arvioi Putinille.
Sperbankin johtajat lausunnot ovat linjassa Suomen Pankin ennusteen kanssa, jonka mukaan Venäjän talouden nopea kasvu on ohi ja bruttokansantuotteen kasvu hidastui kuluvan vuoden alkupuoliskolla selvästi ennakoitua nopeammin.
Grefin mukaan hänen johtamallaan pankilla riskit ovat kuitenkin "täysin hallinnassa".

