Purran mukaan kovenevassa kilpailussa on pärjättävä pienemmällä valtiolla.
Seuraavalle hallitukselle jää tehtäväksi vähintään yhtä suuri julkisen talouden sopeuttaminen kuin nykyiselle, sanoo valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.).
Purra kommentoi asiaa esittelypuheenvuorossaan, kun eduskunta alkoi käsitellä julkisen talouden suunnitelmaa tuleville vuosille. Hallitus linjasi suunnitelmasta puoliväliriihessään toissa viikolla.
Purra sanoi hallituksen uskovan vahvasti, että työmarkkinoiden joustavoittaminen, verotuksen nettomääräinen keventäminen ja talouden sopeutus etupäässä leikkauksin on oikeata ja tervettä talouspolitiikkaa.
– Kovenevassa kilpailussa meidän on pärjättävä pienemmällä valtiolla. On kuitenkin jo nyt selvää, että seuraavalle hallitukselle jää tehtäväksi vähintään yhtä suuri julkisen talouden sopeuttaminen, Purra sanoi.
Lue myös: Jani Mäkelä: Euro on syy hitaaseen talouskasvuun
"Ihmisten rahat ihmisten omia rahoja"
Hallitus on päättänyt kautensa aikana talouden sopeuttamisesta useilla miljardeilla muun muassa veronkiristyksillä ja menoleikkauksilla. Tämän kevään puoliväliriihessä hallitus puolestaan päätti keventää esimerkiksi palkkojen ja yritysten verotusta.
