Puolustusministeri Kaikkonen Ylellä: Lisärahoitusta Puolustusvoimille jo seuraavaan lisätalousarvioon – panostuksia henkilökuntaan, kertausharjoituksiin ja kalustoon

Puolustusministeri Antti Kaikkonen kertoo puolustusmäärärahojen kasvusta sekä tulevasta Yhdysvaltojen matkastaan 6:10
Puolustusministeri Antti Kaikkonen kerto MTV Uutisten haastattelussa eilen puolustusmäärärahojen kasvusta ja tulevasta Yhdysvaltojen matkastaan.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) tulee esittämään lisärahoitusta Puolustusvoimille jo seuraavaan lisätalousarvioon. Kaikkonen kertoi asiasta Ylen Ykkösaamussa tänään.

Ministerin mukaan Puolustusvoimilla on tarvetta lisärahoitukseen sekä nopealla aikataululla tänä vuonna että pitemmällä aikavälillä.

Pitkän aikavälin lisärahoituksella tarkoitetaan lisäyksiä valtion budjetin menokehyksiin.

Kaikkosen mukaan vielä ei ole tarkkoja esityksiä siitä, kuinka paljon puolustusmäärärahoja halutaan nostaa.

– Se tarkentuu tässä prosessin myötä, Antti Kaikkonen sanoo.

Lisäpanostuksia tarvitaan hänen mukaansa sekä materiaalihankintoihin että henkilökuntaan.

– Vaikkapa ihan huolto, ylläpito, varaosat, ovat käytännön esimerkkejä siitä, mihin on hyvä tehdä lisäpanostuksia.

Myös kertausharjoituksiin halutaan panostaa, koska kertausharjoituksia on jäänyt järjestämättä koronapandemian vuoksi. Kaikkonen toivoo, että syntynyttä kuilua voitaisiin kuroa kiinni vielä tämän vuoden aikana.

Kaikkonen keskusteli Puolustusvoimien lisärahan tarpeesta eilen valtiovarainministeri Annika Saarikon (kesk.) kanssa.

Kaikkonen kertoo, että eri puolilta poliittista kenttää on tullut tukea puolustuksen vahvistamiselle.

Valko-Venäjän rooli sodassa saattaa kasvaa

Kaikkosen mukaan ilmassa on merkkejä siitä, että Valko-Venäjän rooli Ukrainan sodassa saattaa kasvaa entisestään.

– Meillä on tiedustelutietoa siitä, että Valko-Venäjä joko harkitsee tai valmistautuu ottamaan entistä isompaa roolia. Nähtäväksi jää, realisoituuko se, Kaikkonen sanoo.

Kaikkosen mukaan uhkaavinta Suomen kannalta on, jos sota vielä jotenkin laajenisi nykyisestään.

– Varmaan huonompi skenaario on se, että tulisi vielä laajempi yhteenotto lännen ja Venäjän välillä, mutta sitä kyllä varmasti sekä Venäjä että länsi haluavat välttää, Kaikkonen sanoo.

Presidentit keskustelivat yhteistyön lisäämisestä

Presidentti Sauli Niinistö keskusteli eilen Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin kanssa maiden keskinäisen turvallisuus- ja puolustusyhteistyön lisäämisestä. Presidentit tapasivat Washingtonissa Valkoisessa talossa.

Kaikkosen mukaan Suomen ja Yhdysvaltain välisen yhteistyön syventämistä on lähdetty suunnittelemaan. Hän kertoo, että on tänä aamuna antanut tehtäväksi aloittaa yhteistyön syventämisen suunnittelun.

– Lähdetään suunnittelemaan sitä, mitä jatkoaskelia tälle (yhteistyölle) voisi tulla, Kaikkonen sanoo.

Hän arvioi myös Suomella olevan sellaista sotilaallista osaamista, josta Yhdysvallat on kiinnostunut.

– Se osaaminen ja tieto, mitä meillä on pohjoisista alueista ja Venäjästä, ovat esimerkkejä kysymyksistä, joista kumppanimaat ovat kiinnostuneita.

Puolustusministeri Kaikkonen keskustelee yhteistyön syventämisestä Yhdysvaltain puolustusministerin kanssa työmatkallaan Yhdysvaltoihin ensi viikon alussa. Kaikkonen kertoo, että on lähdössä Yhdysvaltoihin huomenna.

Lähtökohtaisesti Suomi hoitaa oman puolustuksensa

Kaikkonen toteaa, että Ruotsi on Suomen läheisin kumppanimaa.

– Ei Yhdysvallatkaan todellakaan kaukana ole, varsinkin materiaalipuolella voi sanoa, että se on keskeisinkin kumppani, Kaikkonen sanoo.

Yhdysvaltojen lisäksi Suomi haluaa vahvistaa yhteistyötä myös esimerkiksi Norjan kanssa.

Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson ja Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist vierailevat tänään Suomessa ja tapaavat Kaikkosen, presidentti Sauli Niinistön ja pääministeri Sanna Marinin (sd.).

– Myös Euroopan unionin puolustusyhteistyötä syvennetään, ja siitä on tarkoitus tehdä päätöksiä aivan lähiviikkojen aikana, Kaikkonen kertoo.

Kaikkosen mukaan Suomen puolustuksen lähtökohta on kuitenkin se, että Suomi hoitaa itse oman tonttinsa.

– Eli emme rakenna puolustusta sen varaan, että muut sitten auttavat.

Suomen mahdollinen liittyminen sotilasliitto Natoon on puhuttanut paljon viime viikkoina.

Kaikkonen uskoo, että puolueilta tulee päivitettyjä linjauksia niiden Nato-kannasta ennen kesää. Henkilökohtaisesti hän ei pidä välttämättömänä kansanäänestystä mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, mutta jäsenyydelle pitäisi kuitenkin olla laaja tuki sekä kansalaisten keskuudessa että eduskunnassa.

Uusia hävittäjiä ei todennäköisesti saada nopeammalla aikataululla

Matkallaan Yhdysvaltoihin Kaikkonen edistää myös Suomen F-35-hävittäjähankintaa, josta päätettiin viime vuoden lopulla. Hankintasopimukset allekirjoitettiin helmikuussa.

Osa hävittäjiin liittyvästä aseistuksesta on vielä auki.

– Mitään uusia sopimuksia ei ole tarkoitus allekirjoittaa tämän tulevan matkan aikana, Kaikkonen sanoo.

Kaikkosen mukaan hävittäjien oston aikataulussa mennään todennäköisesti alkuperäisellä suunnitelmalla.

– Näitä hävittäjiä ei ole valmiina hyllyssä, että niitä voisi sieltä siirtää.

Kaikkosen mukaan Suomen nykyiset Hornet-hävittäjät ovat riittäviä tämän päivän vaatimuksiin.

– Tämän vuosikymmenen loppupuolella nykyiset Hornetit alkaa olla vanhaa kalustoa.

Lue myös:

    Uusimmat