Ranskan avoimessa tennisturnauksessa naisten kaksinpelin mestaruutta puolustanut Venäjän Anastasia Myskina hävisi maanantaina Pariisissa Espanjan Maria Sanchez Lorenzolle eräluvuin 4-6, 6-4, 0-6. Viidenneksi sijoitetusta Myskinasta tuli ensimmäinen avauskierroksella pelaamalla pudonnut puolustava mestari Ranskan avoimissa.
Sitten vuoden 1968 ja ns. modernin tenniksen aikakauden alkamisen vain Saksan Steffi Graf ja Yhdysvaltain Jennifer Capriati ovat Myskinan lisäksi hävinneet Grand Slam -kisoissa ensimmäisellä kierroksella ollessaan mestaruuden puolustajia.
Graf hävisi vuonna 1994 Wimbledonissa Yhdysvaltain Lori McNeilille ja Capriati kärsi tappion Saksan Marlene Weingartnerille vuoden 2003 Australian avoimissa.
Myskina oli tappionsa jälkeen murheellinen.
- Minulla ei ole lainkaan itseluottamusta. Lyön palloa ja se vain menee ulos kentältä, 68 helppoon virheeseen sortunut venäläinen surkutteli.
Myöskään naisten ykkössijoitetun, Yhdysvaltain Lindsay Davenporti n ensimmäisen kierroksen esitys ei ollut vakuuttava. Davenport pinnisti sentään 3-6, 6-2, 6-2 -voiton Slovenian Katarina Srebotnikista.
Davenportin esityksessä näkyi, ettei hän ole pelannut turnauksia neljään viikkoon. Davenport piti harjoittelusta taukoa ja lomaili Meksikossa.
- En yksinkertaisesti ollut valmis ensimmäisessä erässä. Pidän tätä tärkeänä turnauksena, mutta tämä on myös minulle kaikista vaikein, Davenport pohti.
Federerillä ei vaikeuksia
Miesten kaksinpelin ykkössijoitettu, sveitsiläinen Roger Federer aloitti Ranskan avoimen tennisturnauksen tyylikkäällä 6-1, 6-4, 6-0 -voitolla israelilaiskarsijasta Dudi Selasta.
Federer nujersi maailmanlistalla 264:ntenä olevan Selan 89 minuutissa ja oli avausvoittonsa jälkeen yhtä hymyä. Federer voitti viime vuonna kolme Grand Slam -turnausta, mutta Ranskan avointen mestaruus on vielä häntä kiertänyt. Viime vuonna tie nousi pystyyn kolmannella kierroksella.
