Puolet metsäpaloista ihmisen aiheuttamia

Tammelan metsäpalo on suurin metsäpalo Suomessa moneen vuoteen. Sen syyksi on paljastunut alustavissa tutkimuksissa varomaton tulenkäsittely. Sisäministeriön tietojen mukaan puolet metsäpaloista syttyy nuotioista, tupakoista tai tulitikkuleikeistä.

Kun metsä palaa, syy on useimmiten ihmisessä. Varomaton tulenkäsittely on tilastojen mukaan ehdottomasti suurin syy metsäpaloille.

Tulipaloihin vaikutta myös vuodenaika. Sisäministeriön tilastojen mukaan kevät on tulitikkuleikkien ja pienten ruohikkopalojen aikaa. Tuli pääsee irti myös roskia poltettaessa. Kesä-heinäkuussa metsä on kuiva. Tuolloin luonnon - lähinnä salamien - aiheuttamien palojen osuus on suurimmillaan. Tälläiset palot aiheuttavat usein suuriakin tuhoja. Loppukesästä palojen määrä vähenee selvästi. Silloin suurin osa syttyy leirinuotioista.

Metsissäkin on eroja. Kuiva mäntymetsä palaa parhaiten ja lehtimetsät hyvin vaikeasti.

Sisäministeriön pelastusosaston mukaan metsäpalojen sammuttamisessa ollaan tyydyttävällä tasolla. Helikoptereita ei kuitenkaan ole tarpeeksi, mutta lisää ei kuitenkaan kannata hankkia. Metsäpalot aiheuttavat keskimäärin vain muutaman miljoonan markan vahingot vuodessa, joten kallista sammutuskalustoa ei kannata hankkia lisää.
(MTV3/Jarkko Sipilä)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat