Pikkujoulukausi on aluillaan, ja se tuo usein mukanaan myös epätoivottuja punaviinitahroja. Kokosimme yhteen parhaimmat punaviinitahrojen poistovinkit.
Punaviinitahrojen kanssa ei kannata jäädä aikailemaan, vaan tahrat kannattaa poistaa mahdollisimman nopeasti. Nopea toiminta säästää sinut monelta vaivalta. Kuivunut tahra ei välttämättä ole mahdoton poistaa, mutta se vaatii työläämpää käsittelyä, kuten liotusta ja valkaisua.
Jos tahra on kuitenkin päässyt kuivumaan, esikäsittele tahra nestemäisellä pyykinpesuaineella tai tahranpoistoaineella. Valkoisen tekstiilin pesuun voi käyttää myös kloorivalkaisuainetta.
Suolaa sopii isoille tekstiileille
Jos punaviiniä kaatuu esimerkiksi kangassohvalle, poista sohvan päällinen mahdollisimman nopeasti, ennen kuin viini pääse imeytymään pehmusteisiin saakka.
Ennen pesua tahra kannattaa esikäsitellä suolalla. Kaada tuoreen punaviinitahran päälle suolaa ja anna vaikuttaa hetki.
Pese kangas esikäsittelyn jälkeen pesukoneessa kankaan hoito-ohjeiden mukaisesti. Varmimmin tahra lähtee, kun lisäät joukkoon tahranpuhdistusainetta.
Suola on hyvä keino tahrojen poistamiseen esimerkiksi matoille, joiden peseminen on muuten haastavaa. Suola imee viinin itseensä, jolloin jo pelkkä harjaus voi riittää poistamaan tahran.
Valkoviiniä ja kuumaa vettä
Jos kätesi ulottuvilla on valkoviiniä tai kivennäisvettä, lähelläsi on apu myös punaviinitahrojen poistamiseen. Kaada valkoviiniä tai kivennäisvettä tuoreelle viinitahralle ja anna vaikuttaa. Herkkien kankaiden, kuten silkin, kanssa kivennäisvesi kannattaa taputella tahralle liottamisen sijaan

